Leppävaara-seura - www.LEPUSKI.fi

 

Tervetuloa Leppävaara-seuran kanssa tutustumaan Leppävaaraan! Olemme koonneet sivuilla laajan Leppävaara-paketin. Tuoreimmat uutiset päivitämme suoraan etusivulle.

 

lauantaina 1. joulukuuta 2007

Reagoi nyt hiihtoputkisuunnitelmaan

Maanpäällisen hiihtoputken rakentamisen Leppävaaran urheilupuistoon mahdollistava asemakaavamuutosehdotus tulee yleisön nähtäville ajalla 3.12.2007 - 7.1.2008.
Yksityisellä rahoituksella toteutettava hanke edellyttää, että kaupunki vuokraa urheilupuiston alueen hiihtoputkiyrittäjälle.

Nähtävilläolon aikana voi suunnitelmasta tehdä muistutuksia alueen suunnittelijoille ja päättäjille. Muistutukset tulee toimittaa teknisen ja ympäristötoimen kirjaamoon (PL 4, 02070 Espoon kaupunki) 7.1.08 mennessä.

Leppävaara-seura valmistelee parhaillaan kaavamuistutustaan. Evästä nyt osaltasi valmistelijoita omalla palautteellasi. Suunnitelmaan on tehty useita muutoksia syyskuussa esillä olleeseen luonnokseen verrattuna. Tutustu suunnitelman nykyversioon tästä. Lautakunnan asiaa koskevaan valmisteluun voi tutustua tästä.

Suunnitelma oli aiemmin syksyllä nähtävillä ajalla 6.8. - 4.9. , jolloin jätettiin 11 kirjallista mielipidettä ja kaksi lausuntoa. Lue kaupungin vastineet asukkaiden esittämiin mielipiteisiin oheisesta linkistä: mielipiteet_ja_vastineet.pdf
Syksyn Raittikarnevaalien gallupin tulos: hiihtoputki_vai_hukkaputkigallut.pdf

lähettänyt Leppävaara-seura

5 kommenttia:

Anonymous Arja Salmi kirjoitti...

Kaupunkisuunnittelulautakunnan antamissa vastineissa ei näy lainkaan viitattavan syksyn Raittikarnevaaleilla annettuun asukaspalautteeseen. Gallupissa esitettiin mm. useita varteenotettavia vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja putkelle Leppävaarassakin. Gallupin palaute täytyy siksi vielä lähettää uudestaan kaupungille vastauksen saamiseksi.

lauantai, joulukuu 01, 2007  
Anonymous Raimo kirjoitti...

Hiihtoputki lienee tarpeellinenkin Leppävaaran seudulle. Nyt kaavailtu sijaintipaikka ei liene paras mahdollinen mm. luonto- ja historialliset arvot huomioiden.
Putkella on myös h-autoliikennettä lisäävä vaikutus.

maanantai, joulukuu 03, 2007  
Anonymous Heidi kirjoitti...

Kaunis maisema lisää hyvinvointia

Hiihtoputken suunnittelussa ei ole otettu riittävästi huomioon ympäristön vaikutusta ihmisen henkiseen hyvinvointiin. Uskon, että urheilupuiston kävelyreitille lähdetään suureksi osaksi maiseman kauneuden tähden. Avara luontonäkymä rauhoittaa mielen. Kun silmä hallitsee maisemaa, elämäkin näyttää hallittavammalta. Ikiaikaiset kalliot, vanhat puut, keväisin kukkiva niitty ja laaja peltoaukea ovat osa leppävaaralaista mielenmaisemaa. Ne olivat jo meitä ennen ja toivottavasti jäävät myös jälkeemme. Jos tämä maisema turmellaan, menetetään iso pala Leppävaaran identiteetistä. Yhteys vanhaan agraari-Espooseen murenee.

keskiviikko, joulukuu 05, 2007  
Anonymous Markku kirjoitti...

Suunnitelmat, lautakunnan valmistelun, esitetyt mielipiteet ja niihin saadut vastineet luettuaan ei voi tulla kuin siihen tulokseen että hiihtoputkea ei pidä rakentaa suunnitellulle paikalle. Lisäksi tulisi vielä curlinghallikin!? Tärkein ja jo sinänsä riittävä syy on esteettinen. Rakennelma ei kaunista maisemaa vaan pilaa sen.
Pitääkö hiihtoputki väkisin runtata virkistysalueelle, löytyy sille varmasti muita soveltuvampia paikkoja. Tuo nimenomainen paikka ei kai ole edellytys hiihtoputken rakentamiselle? Muuten urheilupuistossa on toteuttamatta tarpeellisempiakin suunnitelmia. Kunhan maauimala on paikallaan, voi olla ettei kukaan siihen viereen hiihtoputkea kaipaa.
Ihmettelen kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöstä "yhtyy vastineisiin". Tarkoittaako se että varauksetta hyväksyy suunnitelman esitetyistä vastalauseista huolimatta? Miten käsittely etenee, seuraavaksi valtuustoonko? Toivottavasti leppävaara-seura on edelleen aktiivinen asiassa.

keskiviikko, joulukuu 19, 2007  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En lintuvaaralaisena(kaan) kannata missään tapauksessa hiihtoputken rakentamista suunnitellulle paikalle! Pilaa kauniin maiseman ja lisää liikennettä tarpeettomasi läpi vuoden. Eikö vuosikymmeniä alueelle suunniteltu maauimala olisi ensiksi "listalla". Missä se yhä vain viipyy?

Hiihto- ym. putket voisi todellakin sijoittaa suunnitteilla olevaan vapaa-ajankeskukseen Perkkaalle junaradan varteen.

keskiviikko, huhtikuu 02, 2008  

Lähetä kommentti

<< Etusivu

Tuoreimpia otsikoita

Tuoreimpia otsikoita

Powered by Blogger

Hae sivuilta

 

Sivustolla on käynnissä laaja päivitystyö. Pahoittelemme tästä aiheutuvia käytettävyysongelmia.