Asukkaat jätetty pellolle Leppävaaran hiihtoputken kaavavalmistelussa
Espoon kaupunki on valmistellut hiihtoputken rakentamista Leppävaaran urheilupuistoon yhdessä yksityisen tahon kanssa jo parin vuoden ajan. Asia tuli julkiseksi viime keväänä rakentamista varten tarvittavan asemakaavamuutoksen myötä. Sitä ennen suunnitelmasta ei tiedotettu mitään julkisuuteen. Salassa pitoa on perusteltu liikesalaisuudella.
Leppävaara-seura paikallisena kaupunginosayhdistyksenä on kommentoinut hiihtoputken vaatimia kaavasuunnitelmia kahdessa eri vaiheessa. Syyskuussa asemakaavan valmisteluvaiheessa seura laati varsin laajan huomautuskirjelmän, jossa esitettiin monia reunaehtoja jatkosuunnittelulle ja peräänkuulutettiin avoimempaa valmisteluyhteistyötä kaupungin ja hankkeesta vastaavien taholta.
Kaavaehdotus oli juuri nähtävillä eli kyseessä oli toinen virallinen nähtävillä olo. Syksyllä ensin nähtävillä valmisteluaineisto olisi jo voinut sisältää erilaisia sijainti- ja toteutusvaihtoehtoja, mutta asiaa on valmisteltu virallisesti vain yhden vaihtoehdon pohjalta.
Kaavaehdotuksessa, jonka muistutusaika päättyi tammikuun alussa, oli kyllä ilahduttavasti otettu monia seuran valmisteluaineistosta antamia huomautuksia huomioon, mutta pettymykseksi kaikkein keskeisin kysymys oli sivuutettu hyvin ylimalkaisesti. Kyse on tällöin tavasta, jolla asiaa on valmisteltu. Leppävaara-seuran näkemyksen mukaan valmistelussa ei ole noudatettu voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain kuntalaisten osallistumista koskevia säädöksiä. Lain henki on, että kuntalaiset saavat kaavahankkeesta tietoja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Seuran järjestämillä perinteisillä Leppävaaran Raittikarnevaaleilla syyskuun alussa kysyttiin leppävaaralaisten kantaa asiaan otsikolla "Hiihtoputki vai hukkaputki?" Kyselyn tulokset lähetettiin kaupungille täydentämään seuran kannanottoa. Tulosten mukaan hankkeen toteuttamista suunniteltuun paikkaansa vastustetaan selvästi.
Hiihtoputkea suunnitellaan keskeiselle ja tällä hetkellä hyvin suositussa jokamiehen käytössä olevalle virkistysalueelle. Suunniteltu hanke on huomattavan suuri (10 000 kerrosneliötä), ja sen rakentaminen muuttaa maisemaa hyvin ratkaisevasti. Seuran käsityksen mukaan tällaisissa tapauksissa tulisi asukkaiden mielipiteen kuulemiselle antaa erityisen suuri paino.
Hiihtoputken sijaintivaihtoehtoja tulee maankäyttö- ja rakennuslain hengessä tutkia avoimesti ja asukkaille on varattava mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluprosessiin myös tältä osin. Vaihtoehdoista päättäminen kuuluu tällöin valtuustolle. ?Emme voi hyväksyä, että vaihtoehtojen tutkiminen ja valinta annetaan hanketta ajavalle yksityiselle toteuttajalle?, todetaan asukkaiden kirjelmässä, joka on luettavissa liitteestä
hiihtoputkimuistutus%207.1.08.pdf

lähettänyt Leppävaara-seura
10.1.08

14 kommenttia:
Hieno maisema tuo Monikon torpan purolaakso! Jos putki siihen, pitää hyvin hillitysti sijoittaa.
Hienoa että saadaan hiihtoputki Leppävaaraan.
Hiihtoputken sijoitus on tietenkin tärkeää, mutta myös maisemointi on tehtävä kunnialla, jotta hiihtoputki ei liikaa erotu muusta maisemasta.
Hiihtoputki tulee ehdottomasti sijoittaa muualle, vaikkapa johonkin teollisuusalueelle, jossa se ei pilaa arvokasta luonnonmaisemaa ja ulkoilumaastoa. Mitä lisäarvoa saadaan muka keskelle kaunista maisemaa sijoittamisesta kun putkessa ei nyt varmaan ikkunoita ole? Lisäksi kymmenisen metriä leveää ja kilometrin pituista putkea _ei_millään_lailla_ voi sijoittaa tuohon maisemaan "kunnialla".
Älytön idea, sijoitetaan se huitsin kuuseen.
Kyllä ihmiset hiihtoputken jälkeenkin löydätte näitä "arvokkaita" luontonäkymiänne joihin ei ahneet kapitalistit saisi koskea. Katsokaas huviksenne ilmakuvia Leppävaarasta. Ja kyselyn johon kävi vastaamassa suppeaa kansanryhmää edustavia ihmisiä voi jättää omaan arvoonsa.
Hiihtoputken sijoitus Leppävaaraan on prikulleen oikea. Alueen vetovoima urheilupyhättönä kasvaa ja vihdoin urheilupalvelut alkavat olla edes lähellä alueen lukuisten urheilua harrastavien toiveita. Hiihtoputkelle löytyy maksavia käyttäjiä ja energiaekologisuutta parantaa energiaintegrointi uimakeskuksen kanssa.
Toivottavasti myös parkkipaikoitus hoidetaan tyylikkäästi.
Kannattamaton idea - epäilen putken käyttöastetta. Pääosa käyttäjistä urheiluseurojen ulkopuolella lienevät ne aktiiviharrastajat, jotka löytyvät kiertämästä Oittaan tekolumirinkulaa. Liekö heilläkään kiinnostusta "hiihtokauden" ulkopuolella tahkota kilometrin pätkää. Tekolumella tehdyt ladut ovat ainoa järkevä ratkaisu etelän lumettomiin talviin.
Tämän päivän hesarin mukaan hiihtoväylä on 8 metriä leveä. Ulkomitoiltaan varmasti 10 metriä leveä ja olisiko 4-5 metriä korkea.
Tuommoista putkikaksikkoa ei kyllä piiloteta mihinkään maisemaan.
Hiihtoputki olisi minusta voinut yhdistää Vermon / Perkkaan alueelle suunnitteilla olevaan vapaa-ajankeskukseen. Voisi kuvitella, että sinne kaavailtu laskettelurinne ja hiihtoputki tarvitsevat saman tyyppistä "lumentekotekniikkaa". Miksei niitä siis tehdä samaan paikkaan?
Hiihtoputki on aivan loistava idea. Putki tulee täydentämään loistavasti Leppävaaraan vapaa-ajan palveluita. Kerrankin ruusuja Espoon kaupungille hyvästä päätöksestä ja risuja Leppävaara seuralle harrastusmahdolisuuksien jarruttamisesta.
Loistavaa!
Asukkaita ei muuten jätetty pellolle tässä asiassa. Rakennushankkeesta on tiedotettu juuri niin hyvin mitä kaikista rakennus- ja kaavoitushankkeista yleensä.
Älytön ja väkinäinen paikka. Tuhansien ulkoilijoiden mieltä rauhoittavat maisemat ja avarat näkymät pilataan. Esim. suosittu Karakallioon johtava ulkoilutie muuttuu uimahallin kulmalta lähtien aina nykyisen latu-uran ylittävälle sillalle asti peltiseinäisen curlinghallin takapihaksi.
Kyllä asukkaat on jätetty täysin pellolle. Vaihtoehtoisen sijaintipaikan vertailuja ei ole aidosti tehty vedoten liikesalaisuuteen. Riippumatta aloitteentekijästä on kaava vietävä läpi ns. normaalijärjestyksessä, johon kuuluu kunnon vaihtoehtojen vertailu ja ympäristövaikutusten arviointi. Tässä hankkeessa tehty yva on lähinnä hupaisa raapaisu.
Rakentamisessa on noudatettava hyvää rakennustapaa ja siihen kuuluu hankkeen soveltuvuus sijaintipaikkaansa, erityisen tarkkaa tämän pitäisi olla kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla.
Hiihtoputki on muuten kaksikerroksisen kerrostalon kokoinen ja puolikilsaa pitkä, rakennusoikeutta tulee muinaisrannan tuntumaan sadan omakotitalon verran (10 000 k-m2) eikä sitä saada millään naamioitua maisemaan sopivaksi.
Putki voi olla tarpeen, mutta paikka on väärä.
Kyllä tässä ihmiset lähinnä pellolta pois halutaan, huolimatta siitä, ettei ole tehty ihmisoikeuksiin kuuluvaa aitoa ns. normaalijärjestyksen mukaista vertailua kuinka hyvin putki sijoittuisi huitsin kuuseen/teollisuusalueelle.
Mikäs tätä hanketta nyt on jäissä pitänyt? Taloudellinen tilanneko?
Eiks tuollainen hiihtoputki olis paras sijoittaa maan alle? Okei, rekkarallihan siitä tulis, mutta maisemointi ei tuottaisi ongelmia...
Työntäkää se vaikka jonnekin kivenlahden teollisuusalueen suunnalle sitten. Sinne sopisi paremmin sijainnillisesti, Leppävaara on turhan lähellä Kivikkoa.
Lähetä kommentti
<< Etusivu