Tiehallinto ja Espoo allekirjoittivat sopimuksen Kehä I Leppävaarassa -hankkeen rahoittamisesta
Tiehallinto ja Espoon kaupunki ovat allekirjoittaneet rahoitussopimuksen Kehä I Leppävaarassa -hankkeesta. Samalla Tiehallinto teki hankintapäätöksen, jossa hankkeen rakennusurakoitsijaksi valittiin YIT Rakennus Oy.
Tiehallinnon Uudenmaan tiepiiri kilpailutti kesällä 2007 Kehä I Leppävaarassa -hankkeen ensimmäisen vaiheen urakan. Espoon kaupunki vauhdittaa osaltaan Kehä I:n parantamisen aloitusta maksamalla rakentamisen aikaiset kustannukset tilapäisesti myös valtion puolesta jälkirahoitusmallina. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 165 miljoonaa euroa arvonlisäveroineen. Lopullisista kustannuksista valtio maksaa 61 % ja Espoon kaupunki 39 %. Valtio maksaa lainan korottomana takaisin Espoon kaupungille vuosina 2012 ja 2013. Rakentamisurakka maksaa urakoitsijan tarjouksen mukaan 87.625 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa. Urakkasopimus allekirjoitetaan helmikuussa, jonka jälkeen hanke käynnistyy.
Ensimmäisen vaiheen urakassa rakennetaan Kehä I:n tunneli Vallikalliossa ja sen pohjoispuolinen Mestarinsolmun eritasoliittymä sekä Turunväylällä (valtatie 1) sijaitseva Vermonsolmun eritasoliittymä. Nämä työt alkavat helmi-maaliskuussa. Aluksi tehdään mittauksia ja muita valmistelevia töitä sekä kaadetaan puita. Liikenteeseen ja asumiseen enemmän vaikuttavat louhinta- ja kiertotietyöt alkavat kevään aikana. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2012.
Vuonna 2009 alkavassa hankkeen toisessa vaiheessa rakennetaan Leppävaaransolmun eritasoliittymä ja Turunväylän lisäkaistat.
Uusimmat tiedot hankkeen etenemisestä löytyvät osoitteesta www.tiehallinto.fi/leppavaara.

lähettänyt Leppävaara-seura
8.1.08

1 kommenttia:
Hieno juttu, vihdoin tunneloidaan! Suomessa kummallista tämä liikennepolitiikka: enimmäkseen kun tiet tehdään sinne, mistä jengi muuttaa tänne.
Lähetä kommentti
<< Etusivu