Leppävaara-seura - www.LEPUSKI.fi

 

Tervetuloa Leppävaara-seuran kanssa tutustumaan Leppävaaraan! Olemme koonneet sivuilla laajan Leppävaara-paketin. Tuoreimmat uutiset päivitämme suoraan etusivulle.

 

lauantaina 13. maaliskuuta 2010

Leppävaarassa vaikuttaneiden taiteilijoiden elämää valottavat teemaillat jatkuvat

Tammikuinen Favén-ilta keräsi salin täyden yleisön Leppävaaran kansalaismuisti-iltaan. Seuraavana on vuorossa Elli Tompuri. Tompuri on yksi kuuluisimmista teatteridiivoistamme. Hänen elämänvaiheisiinsa Leppävaarassa tutustumme to 18.3.. Saamme vieraaksemme teatteritaiteessa Tompurista väitelleen Helka Kekäläisen. Elli Tompuria saamme kiittää Alberga-nimen suomentamisesta. Leppävaara-nimi näkyi aluksi vain kartanon nimessä, mutta otettiin myöhemmin (1925) käyttöön myös rautatieseisakkeen nimessä. Kuvassa Elli Tompuri Elinan surma-näytelmän rooliasussa (Espoon kaupunginmuseo)

Kelloseppä, taidemaalari, keksijä Juho Ikosen elämästä ja työstä tulevat puolestaan kertomaan hänen veljenpoikansa Seppo Ikonen ja tämän poika to 8.4.. He ovat luvanneet tuoda mukanaan myös Ikosen keksimän soittimen, jota yleisönkin on mahdollista kokeilla. (kuva Seppo Ikonen)

Molemmat teemaillat pidetään Ruusutorpan koulun auditoriossa, Leppävaarankatu 24-26 klo 18.00-19.30 ja ne ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.
Tervetuloa!

lähettänyt Leppävaara-seura 0 kommenttia

maanantaina 8. maaliskuuta 2010

Lepuski-lehden jakelu paranee

Lehden voi nyt myös noutaa seuraavista paikoista:
kauppakeskus Gallerian ala-aula, Sellon kirjaston yhteispalvelupiste, kauppakeskus Sellon infopiste (esiintymislavan luona), Salon Sedona Leppävaaranraitilla (Maalarinkuja 3), ravintola Beneresse Albergan Espan puistossa, K-Ekstra Perkkaalla (Kirjurinkuja 2).
Voit myös ehdottaa/kommentoida ohessa, mistä haluaisit lehden noutaa.
Lehti jaetaan osoitteettomana niihin talouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa.
Lepuskin tuorein numero on ollut jakelussa 7.3.2010.
Lehden pdf löytyy alla olevasta linkistä.
tuoreinLepuski

lähettänyt Leppävaara-seura 0 kommenttia

lauantaina 6. maaliskuuta 2010

Suur-Leppävaaran 1. asukasfoorumi

Suur-Leppävaaran asukasfoorumi järjestetään Ruusutorpan koululla lauantaina 13.3. kello 13-15.
Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa keskustellaan Espoon kaupungin tarjoamien palvelujen uudistamisesta. Asukkaiden kysymyksiin vastaamassa ovat perusturvajohtaja Juha Metso ja sivistystoimen talousjohtaja Pirjo Mutanen sekä valtuustoryhmien edustajia Tommi Laakso, Nina Knaapila, Anneli Kuusisto, Jukka Karhula ja Terttu Savola. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostiosoitteeseen mailto:suurleppavaaranasukasfoorumi@gmail.com tai jättää Sellon kirjastossa olevaan laatikoon.

Paikalla voi osallistua äännestykseen itsellesi tärkeimmästä kaupungin palvelusta.

Tervetuloa!

lähettänyt Leppävaara-seura 0 kommenttia

Tuoreimpia otsikoita

Tuoreimpia otsikoita

Arkistot

Powered by Blogger

Hae sivuilta

 

Sivustolla on käynnissä laaja päivitystyö. Pahoittelemme tästä aiheutuvia käytettävyysongelmia.