Millaista maataloutta Leppävaarassa on harjoitettu?
Artikkelin sisältö
Suomenlahden rannat houkuttelivat kalastajia ja eränkävijöitä, mistä tulee kylän nimi Suur-Huopalahti, johon Leppävaarakin alun perin kuului. Maanviljelys keksittiin n. 10.000 vuotta sitten, mutta Suomessa sitä alettiin harjoittaa vasta tuhansia vuosia myöhemmin. Kivikauden ihminen tunsi kuitenkin jo maatalousmenetelmiä.
Keskiaika ei ollut sittenkään niin puutteellista kuin usein luullaan. Hyvänä esimerkkinä tuon ajan vauraudesta on Espoon kivikirkko. Kaskimenetelmällä vaurastuneita talonpoikia voitiin kutsua huhtakuninkaiksi. Työkaluja olivat mm. kirves, sirppi ja jauhinkivet.
Kaskimenetelmä oli maanviljelyksen ensimmäinen muoto. Espoossa kaskettiin aivan kuten muuallakin. Kaskimenetelmä oli itse asiassa joissakin Helsingin seudulla käytössä vielä 1800-luvulla.
Peltoviljelys merkitsi kuitenkin vakaampaa asuinsijaa ja kylien muodostumista. Talot syntyivät ja saivat sijansa pihapiirissä. Peltoviljelys syntyi Suomessa jo keskiajan lopulla ja pian opittiin myös vuoroviljelys, missä toinen puoli oli aina kesantona ja toinen puoli viljalla ohran ollessa ensin suosituin kasvi satoisan korpirukiin kuitenkin korvatessa sen.
Pellot oli jaettu jo muinaisjaon aikaa myös Huopalahdessa. Jakomuotoja olivat aurinkojako ja sarkajako maakirjan tullessa käyttöön. Sarkojen leveydet mitattiin tangottamalla, josta vastuun kantoi kylän oltermanni.
Karjanhoito opittiin, vaikka lehmät olivatkin pieniä ja tuottivat maitoa vain 500 kiloa vuodessa. Hevoset olivat myös matalampia ja ravitsemuksesta ja muista tekijöistä johtuen niiden koko vaihteli kuten ihmisten ja heidän elinikänsä.
Karjan ruokinta oli tuntematonta ja niitä oikeastaan pidettiinkin lannan takia, jolla lannoitettiin pellot. Hehtaarin tarvetta varten piti olla yksi lehmä. Pellot olivat tosin 1500-luvulla vielä pieniä, keskimäärin n kolmen hehtaarin länttejä ja viljelijän koko viljasato 3000 kg eli sen verran, mikä on EU-ajan keskisato hehtaarilta.
Jyväluvulla arvioitiin satoa aikaisemmin kun hehtomitat ja punnitus olivat tuntemattomia. Sato saattoi olla seitsemän jyvää.
Suurhuopalahden kylässä oli vuonna 1571 yhdeksän talonpoikaa mm. Bengt Persson ja Per Rooth , joista Perssonilla ja kuudella muulla oli hevonen. Michael Larssonilla oli neljä lehmää ja muilla 1-3 lehmää. Yksi tila oli autioitunut eli tullut veronmaksukyvyttömäksi. Lampaat olivat suosittuja tähän aikaan, kun niistä sai sekä villaa että lihaa. Niitä saattoi olla kymmenkunta yhdellä tilalla. Sikoja ei ollut ollenkaan. Varakkain talonpoika oli Michael Larsson, jolla oli 60 silloista markkaa omaisuutta. Suurhuopalahden tiloista oli kolme tilaa merkitty sana köyhä eli vakavaraisia tiloja oli vain viisi.
Kun taloja oli perustettu kuitenkin yhdeksän viittaa se siihen, että Suurhuopalahti, josta osa Leppävaarakin on ollut sangen vanha kylä ja jakoja on tehty enemmänkin.
Vanhan ajan maatalous oli ns. primitiivistä maataloutta, jota kutsuttiin myös leipäviljanviljelyvaltaiseksi maataloudeksi, mikä kuvastuu parhaiten sen käyttämästä ravinnosta: leipää ja särvintä.
Alberga
Leppävaara oli siis talonpoikaisomistuksessa ennen kuin Albergan säteri Johan Gyldenärin toimesta perustettiin Kustaa II Aadolfin lahjoittamana. Läänityksiin lisättiin vielä Kilo. Gyldenär oli lähtenyt palkkasoturiksi ja sai siitä hyvän palkinnon. Kun valtiolla ei ollut varaa maksaa rahapalkkaa, annettiin niiden sijaan läänityksiä. Läänityksen muodostaminen ei kuitenkaan sujunut kitkatta, kun talonpojat koettivat osoittaa omistusoikeutensa, mitä sitten käräjillä selvitettiin.
Gyldenär viljeli Kiloa ja Albergaa yhdessä, joka oli helppo saalis uudelle omistajalle kun venäläiset olivat polttaneen Kilon kylän ja vuosina 1601-2 oli nälänhätä. Monet tilat olivat rappiolla pienuuden ja köyhyyden vuoksi tähän aikaan ja omistajat luopuivat helpostikin tiloistaan saatuaan rahaa.
Talonpojat pyrkivät muodostamaan kotivainioita talon ympärille, mitä sitten aina laajennettiin. Karjan määrä tunnetaan karjaluetteloista, joita tehtiin verotusta varten. Kruunu oli tarkka saatavistaan ja autiotiloja tuli kruununtiloiksi.
Vuonna 1675 säteriluettelossa mainitaan, että Alberga oli jo hyvin rakennettu. Gyldenär joutui kuitenkin vaikeuksiin ja menetti kolme taloa Frans Stockmannille.
Vuonna 1682 iso reduktio eli omaisuuden valtiolle peruuttaminen hajotti Gyldenärin omaisuuden ja Alberga muuttui säteriratsutilaksi. Torppia oli vuonna 1694 kaksi. Vuonna 1800 määrä oli noussut kahdeksaan, kun torppia oli alettu vilkkaammin perustaa Kustaa III:n aloitteesta.
Albergaa isännöin 1700-luvulla Carl Tersmeden, joka oli Suomenlinnan upseeri. Hän rakennutti kartanon uuden päärakennuksen. Tersmedenin aikana kartanonpito oli komeaa. Suomenlinnasta tuli vieraita kartanoon ja kartanomainen seurustelu eli parasta aikaansa. Ennen häntä tilaa hallitsi kapteeni Karl von Numers.
Kartano myytiin 1775 Fredrik August von Zansenille. Hän mm. rakennutti tiilisen navetan. Lähellä sitä oli puinen vilja-aitta, jonka molemmin puolin sijaitsi riihi. Samassa pihassa oli myös varastorakennus, jossa oli talli sekä vilja-aitta.
Vuonna 1803 Fredrik von Zansen rakennutti uuden kaksikerroksisen päärakennuksen. (Tämä purettiin ja sen paikalle rakennettiin Leppävaaran ammattikoulu 1950-luvulla.)
Feodor Kiseleff osti kartanon kesäpaikakseen virkamiesten ja professorien tapaan. Hän rakennutti nykyisen päärakennuksen, joka valmistui vuona 1875. Albergan säteri oli suuri tila 2 ¼ manttaalia. Siihen kuului päätilan lisäksi kaksi torppaa. Viljeltyä maata oli 250 tynnyriä. Kun tynnyri vastasi noin puolta hehtaaria, voidaan laskea, että pinta-ala täsmää seuraavan vuosisadan alkupuolen tietoon. Niittyä oli saman verran. Se yleensä voitiin kyntää pelloksi tai pitää karjan laitumena. Metsää ja joutomaata oli kartanossa lisäksi.
Vuoden 1881 tilastossa ilmoitetaan kylvö ja satotiedot, mistä voidaan päätellä viljelyn luonnetta.
Albergassa oli tällöin jo siirrytty lypsykarjatalousvaltaiseen maatalouteen, mikä ilmenee kauran kylvöstä, sillä se oli karjan rehuna tärkein. Heinänviljely oli aloitettu kartanoissa jo näihin aikoihin pellossa, koska niittokoneita ei voitu käyttää niityillä. Ruis oli silti yhä kierrossa. Se oli oikeata Jumalan viljaa ja viljelijää arvostettiin aina vähän sen mukaan, minkä verran ruista oli kylvössä. Sehän vaati paljon enemmän työtä kun se syksyllä kylvettiin ja kynnön jälkeen maata oli vaikea muokata. Syyskylvölle tosin riitti, että siemenen sai maahan. Ohran merkitys oli vähäinen, vaikka se tänä päivänä Suomen pääviljalaji. Sitä tarvittiin viljelykierrossa ja sikojen rehuksi. Albergassa sitä oli kaksi ja puoli hehtaaria kun ruista oli yhdeksän hehtaaria ja kauraa 40 hehtaaria.
Kilon suolle perustettiin vuonna 1910 Espoon turvepehku Oy. Yhtiön osakkaana oli mm Mikael Slöör. Yritykselle vuokrattiin myöhemmin 25 hehtaaria lisää ja suon laidalle rakennettiin kapearaiteinen rautatie.
Turpeet nostettiin turvelapiolla. Tulipalo tuhosi kaikki rakennukset 1922. Turpeita käytettiin karjataloudessa kuivikkeena jonka jälkeen se sopi maanparannusaineeksi. Turvepehkoa käytettiin myös eristeenä.
Tila siirtyi perikunnan omistukseen Kiseleffin lesken kuoltu vuonna 1900. Perikunta muodosti kartanosta perheyhtiön Alberga Ab, joka maatalouden lisäksi harjoitti tonttikauppa. Vuonna 1917 tila myytiin Ab M G Steniukselle.
Maatalouden tilastointi aloitettiin Suomessa Uudenmaan osalta vuonna 1876. Siinä ei ole kuitenkaan tilakohtaisia tuloksia, joita puolestaan on Senaatin kamarikonttorin tilastossa vuodelta 1881. Siitä saamme tiedot Leppävaaran maataloudesta tuona vuonna. Albergassa oli tuolloin siirrytty jo kolmivuoroviljelyyn. Muualla maassa siihen alettiin siirtyä vasta 1890-luvulla.
Steniuksen arkisto Helsingin kaupungin arkistossa antaa poikkileikkaustietoa Albergan vaiheista vuodelta 1923 Inventaarion mukaan hevosten arvo 27.500 ja lehmien 21.200 sekä sikojen 5400 markkaa.
Kartano omaisuus oli lueteltu tarkemmin, mistä pääsee perille kalustuksesta ja viljan määrästä. Kauraa oli varastossa eniten ja Alberga oli karjatalouskannalla tähän aikaan, sonnikin oli.
Maataloustyökoneet ja kalut oli lueteltu myös tarkoin, jotka vastasivat tavallisia maatiloilla käytettyjä koneita silppukoneineen. Hevoset oli mainittu nimeltä kuten mm. Pekka, Norma, Ilo Jukka ja Musti. Hevoset olivat arvoltaan 500-3000 markkaa. Lehmiä olivat mm. Agda, Ilta ja Astra, kukin arvoltaan 800 -2000 markkaa. Hevonen oli lehmää arvokkaampi, mutta hevosen kunto oli tärkeä.
Kartanossa oli työväkeä, minkä päivätyölista ilmoittaa vuodelta 1928. Torpparit, joita oli kahdeksan, tekivät viikossa keskimäärin kolme päivää taloon päiväpalkkanaan viikossa 90 mk. Työlistoja on myös säilynyt ja ne kertovat työstä, mitä talossa tehtiin sekä niihin käytettyä aikaa, josta luonnollisesti heinä-elokuussa puinti vei suurimman osan. Muita töitä oli veden ajo, pajatyöt, lannan ajo, puunajo, navettatyöt, tallityöt jne maaliskuussa.
Päivätyöntekijöiden lisäksi talossa oli yhdeksän renkiä joita vouti ohjasi kuten muissakin kartanoissa ja heillä oli vain pyhä vapaa-aikaa. Seppä oli oma. Kartanoissa pyrittiin olemaan omavaraisia, joskin kiinteässä kosketuksessa yhteiskuntaan. Palkka maksettiin osaksi luontaisena ja rahana, jotka laskettiin konttorissa yhteen.
Vuonna 1929 pidettiin huutokauppa. Traktori myytiin Vantaan Norkullaan 11.000 mk:lla ja auroja, viikatteita, kylvökoneita ym. eniten tarjonneille. Koko kartanon irtaimisto saadaan näin selville, eikä se juuri eronnut muusta suurtilasta.
Metsä oli laskettu vuonna 1927 polttopuun, tukkien ja muun puutavaran suhteen, joka kertoi kartanon metsistä huolehditun hyvin kuten yleensä kartanoiden, jotka olivat tässä suhteessa talonpoikia edellä. Metsäosasto muutti Helsinkiin.
Amalia Kiseleffin jälkeen tuli sisaren Emilia Ehrströmin vanhin tytär Anna Slöör. Vuodesta 1905 alkaen se oli sukuyhtiön Oy Alberga AB hallussa ja siirtyi vuonna 1917 Steniukselle. Anna Slöörille varmistettiin aina vuoteen 1929 asti vapaa käyttöoikeus. Mary Slöörin puoliso oli Akseli Gallen-Kallela.
Maatalousrakennukset uusittiin vuonna 1937. Uusi navetta tehtiin ja seuraavana vuonna uusi puimala. Albergan paja huutokaupattiin purettavaksi 1947. Vanha päärakennus purettiin ammattikoulun tieltä 1969.
Vuonna 1929 oli rukiilla 2 ha, vehnällä 2 ha kauralla 35 ha. Ohraa viljeltiin hehtaarin alalla ja perunaa kahdella hehtaarilla. Rehujuurikkaita oli 0,5 hehtaaria. Heinää oli puolestaan 41,5 ha ja laitumena 10 hehtaaria. Tällöin oli vielä 40 lehmää, yksi sonni ja 52 sikaa. Rahaa saatiin maidon ja lihan myynnillä Helsinkiin.
Kartanon kokonaispinta-ala oli 239 hehtaaria, mistä oli peltoa 126 hehtaaria. Hevosia oli 8 ja Ayshire-lehmiä 42 ja traktorikin oli jo ostettu tilalle.
Ratkaisuksi taloudellisiin ongelmiin haluttiin kartano jakaa eteläpuolella rataa olleeseen Albergaan ja pohjoispuolen Leppävaaraan, joka myytiin Lauri af Heurlinille.
Kartanossa oli Kiseleffin rakennuttama päärakennus, mutta vielä vanhakin päärakennus, joka oli satulakattoinen, joka oli rakennettu puusta vuonna 1800 perinteisenä kartanorakennuksena. Alakerta oli jokapäiväisiin tarpeisiin ja yläkerta juhlaa varten. Siinä oli 13 huonetta.
Stenius vuokrasi pellot Stauberille vuoteen 1936 asti, sittemmin J. A. Virtaselle ja tämän vävylle E. Forsbergille. Stenius möi kartanon maat Helsingin kaupungille 1938. Helsingin kaupunki vuokrasi maita useille eri viljelijöille. Puutarha-alueita vuokrattiin vielä vuonna 1961. Puutarhaviljely olikin laajaa Albergan mailla. Kauppapuutarhureita olivat mm.Björnbergit, jotka myöhemmin perustivat uuden puutarhan Frisbackaan. Myös Bergansin tila vuokrasi Albergan peltoja.
Albergan ei uskoisi olleen maatalouskartanon, kun katselee nykyisiä sen mailla olevia rakennuksia. Ensin Maxi ja nyt Sello on rakennettu Albergan maille.
Mäkkylä
Mäkkylään perustettiin 1600-luvun alussa aateliskartano. Ns. isossa reduktiossa se kuitenkin peruutettiin kruunulle ja tila toimi 1700-luvulta alkaen kruunun virkatalona. Myöhemmin 1800-luvulla tilan hoitajina oli useita vuokraajia. Rautatien valmistuttua 1900-luvun alussa valtion omistamilta Mäkkylän mailta alettiin myös vuokrata huvilapalstoja. Perinteinen maa- ja metsätalous kuitenkin jatkui emätilalla. Toisen maailmansodan jälkeen Mäkkylän maille toteutettiin laajamittaista omakotirakentamista. Palstoja luovutettiin tällöin myös sodasta kärsineille. Mäkkylän maille kohosivat 1950-luvulla niin ikään Leppävaaran ensimmäiset kerrostalot aseman tuntumassa nykyisellä Postipuuntiellä ja Armas Launiksentiellä.
Mäkkylässä toimi vuosina 1945-72 Karjalan kannakselta evakuoitu Valtion ammattikoulukoti (VAK). Se jatkoi alueen maatalousperinnettä. Koulun lehmät laidunsivat nykyisen Kehä ykkösen itäpuolella rautatien ja Monikonpuron välisellä alueella. VAKin tiloihin siirtyi vuonna 1972 näkövammaisille ja kuurosokeille koulutusta ja kuntoutusta vielä nykyisinkin tarjoava Arla-instituutti. Nykyistä Puustellinmäen aluetta radan pohjoispuolella alettiin rakentaa 1980-luvulla. Mäkkylän pellot ja laitumet radan varressa ovat nyt yli 30 vuotta saaneet kasvaa pusikkoa. Sellon alueen rakentamisen innoittamana näille pelloille suunnitellaan nyt suurisuuntaista viihdekeskusta. Tulevaisuus näyttää miten nämä suunnitelmat toteutuvat.
Sijainti
Mäkkylän virkatalon laajat tilukset ulottuivat idässä Konalaan eli nykyiselle Helsingin kaupungin rajalle asti. Etelässä raja kulki pääosin Monikonpuroa pitkin. Länsinaapureina olivat Albergan kartano ja Bergans. Pohjoisessa Mäkkylä ulottui Hämeenkylään eli nykyiseen Vantaaseen. Painiitty ja Uusmäki, joita parhaillaan suunnitellaan uusina asuntoalueina, ovat osa vanhaa Mäkkylää, samoin kuin esimerkiksi Gallerian kauppakeskus lähikortteleineen tai entinen Televan tehdasalue, jolle myös suunnitellaan uutta kerrostaloaluetta.
Virkatalon päärakennus puistoineen sijaitsi nykyisellä Puustellinmäellä aivan vanhan Turuntien tuntumassa (vrt. puustelli=virkatalo). Vanhempi 1800-luvun alussa rakennettu ja 1930-luvulla purettu päärakennus sijaitsi Puustellinpuiston purolaakson länsipuolella nykyisen Hannu Olavinpojantien paikkeilla. Uudempi, 1840-luvulla rakennettu ja vuonna 1997 tulipalossa tuhoutunut päärakennus sijaitsi puron itäpuolella suunnilleen nykyistä Raha-automaattiyhdistyksen taloa vastapäätä.
Virkataloon kuuluneita rakennuksia ei ole enää jäljellä. Päärakennusta ympäröineen vanhan puiston jalavia ja saarnia on jonkin verran säilynyt Puustellinpuiston purolaaksossa. Puustellinmäen halki virtaava puro laskee Monikonpuroon.
Aateliskartanosta virkataloksi
Helsingin pormestari Hans Olofsson (Hannu Olavinpoika) perusti 1611 aateliskartanon osittain läänityksenä ja osittain ostamalla omistukseensa hankkimilleen maille. Kartanoon kuuluivat kaikki Mäkkylän kylän kuusi taloa. Tila nautti verovapautta ratsupalvelua tarjoamalla.
Mäkkylän perinyt Anna Reiher avioitui 1620 Isak Gisslessonin kanssa, joka sai näin rälssitilan haltuunsa vuonna 1624. Jäätyään leskeksi Anna Reiher avioitui Kvisbackan isännän Henrik Joenssonin, aateloituna Silfersvan kanssa. Tilasta tuli perinnöllinen ratsutila.
Ns. suuressa reduktiossa Mäkkylä kuitenkin peruutettiin kruunulle 1683. Kiistaa aiheuttanut reduktio toteutettiin vasta Isak Silfersvanin lesken Margareta Hästeskon kuoleman jälkeen vuonna 1711, jolloin Mäkkylästä muodostettiin kruunun puustelli.
Myöhemmin 1772 Mäkkylä määrättiin Viaporin komendantin virkataloksi. Amiraali C.O.Cronstedt asui Mäkkylässä 1803-1813. Cronstedt tuli aikoinaan kuuluisaksi luovuttamalla Viaporin venäläisille. Hänen jälkeensä tila kuului vuoteen 1823 af Klerckerin sotilassuvulle. Myöhemmin Mäkkylä siirtyi vuokraajille, joita olivat mm. professori Per Afzelius ja kauppias Kavaleff sekä 1900-luvun vaihteessa F. V. ja Hulda Vahlsten. Uuden päärakennuksen rakennutti ilmeisesti kauppias Kavaleff. Mäkkylässä oli aikoinaan myös krouvi ja paja.
Virkatalon kokonaispinta-ala oli 425 hehtaaria. Peltoa oli 82 ja metsää 300 hehtaaria. Viljeltynä oli ruista ja heinää. Kotieläiminä oli kuusi hevosta, 17 lehmää, sonni ja 10 sikaa. Metsiä hoiti oma metsänhoitaja. Mäkkylällä oli myös kaksi torppaa, joissa oli tavallista enemmän eli 60 hehtaaria maata.
Virkatalolle 1840-luvulla rakennetussa uudessa pitkänomaisessa päärakennuksessa oli 11 huonetta. Rakennus oli talonpoikaistyylinen, vaikka sen pilasterit ja hammastetut kattolistat osoittivatkin sen säätyläisten tekemäksi.
Virkatalosta Valtion ammattikoulukoulukodiksi
Luovutetun Karjalan alueella toiminut Kannaksen ammattikoulukoti siirrettiin vuonna 1945 Mäkkylään. Vuonna 1947 sen nimeksi muutettiin Valtion ammattikoulukoti (VAK), jolloin se otti ensimmäiset 22 oppilastaan. Koulussa toimi kolme linjaa, joista yksi oli maatalous. Maataloutta Mäkkylän alueella harjoitettiinkin aina koulun lopettamiseen eli vuoteen 1972 asti.
Laitos oli aikoinaan aloittanut toimintansa jo vuonna 1918 Uudenkirkon Vammelsuussa sotaorpojen lastenkotina. Tämä Raivolan lastenkoti toimi venäläisen Taivaallisen Kuningattaren Veljeskunnan huoltolaitoksen tiloissa. Orpolapsia oli alkujaan 300 ikähaarukassa 2-15 vuotta. Raivolassa oli myös oma kansakoulu. Kotia ylläpiti ensin Lastensuojeluyhdistys vuoteen 1929, jolloin muodostettiin valtion sosiaaliministeriön alaisuudessa toimiva Kannaksen ammattikoulukoti. Koulussa opetettiin metalli- ja puutöitä samoin kuin maataloustöitä niin tytöille kuin pojillekin. Tytöille oli lisäksi oma käsiteollisuus- ja kotitalouslinja.
Karjalan luovutuksen jälkeen koululle ryhdyttiin etsimään uutta paikkaa. Tämän myötä koulu siirrettiin Mäkkylän virkatalon alueelle ja vuonna 1947 siihen otettiin ensimmäiset 22 poikaoppilasta. Myöhemmin vuosiotto nousi 50 oppilaaseen. Tyttöjä ei enää VAKiin enää otettu.
Kaksivuotisessa koulussa toimi kolme linjaa (puu, metalli ja maatalous). Maatalouslinja vastasi maamieskoulua. Pitkäaikaisena maatalousopettajana ja tilanhoitajana toimi Ville Tapaninen (1926-66) ja hänen jälkeensä agronomi Kauko Helenius (1967-72). Peltoa tilalla oli 43 hehtaaria ja metsää 160 hehtaaria. Säilyneen tilaston mukaan syysvehnää viljeltiin kahdella, ohraa viidellä ja kauraa 15 hehtaarilla. Navetta korjattiin vuonna 1956. Se oli tiilinavetta ja rakennettu 16 lehmälle. Navetassa oli parvi, maitohuone ja vesijohto. Lannanpoisto piti kuitenkin tehdä ihmisvoimin.
VAKin maatalous oli esimerkillistä. Siitä kertovat tilan lukuisat kunniakirjat. Tilalla viljeltiin myös mm. sokerijuurikasta, jonka keskihehtaarisato ylsi parhaimmillaan yli 40 000 kiloon. Tila palkittiin maidonhoitokilpailussa vuonna 1966. Kantakirjaan oli valittu useita eläimiä. Näistä mainittakoon Lotta-lehmä, joka vuonna 1969 tuotti 5751 kiloa maitoa ja rasvaa 232 kiloa (rasvaprosentti 4,0). Lehmiä laidunnettiin radan eteläpuolella radan ja Monikonpuron välisellä alueella. Täältä ne joskus pääsivät karkaamaan Pitäjänmäkeen, kun ilkikuriset pojat avasivat reikiä laitumia ympäröiviin piikkilanka-aitoihin.
Lehmien lisäksi tilalla oli hevosia, kanoja ja sikoja. Myöhemmin rakennettiin myös omat kasvihuoneet mm. kurkuille ja tomaateille. Tilan kalustona oli kolme traktoria, vetopuimuri, tila-auto, ruisku, pöyhin, kelaniittosilppuri sekä etukuormain ja 20 hehtolitran lämminilmakuivuri. Tilan tuli olla kaikessa omavarainen ja myös tuottaa tuloja.
Vanha virkatalo oli tiloiltaan riittämätön ammattikoulukodin tarpeisiin. Ensimmäiset parakkityyliset rakennukset rakennettiin pian Mäkkylään muuton jälkeen. Ne saivat nimen Mäkelä, Jukola ja Toukola. Koulussa oli kolme luokkaa sekä voimistelu- ja juhlasali. Valtion ammattikoulu lakkautettiin 31.7.1972.
Mäkkylän virkataloa koskevaa aineistoa löytyy Kansallisarkistossa.
Valtion ammattikoulukodin rakennuksia. Vasemmalta: alapoha aseman suuntaan kaupoille; Alapihan navettarakennus; Alapiha Turuntielle päin; Alapiha, latoja; Alapiha Leppävaaran aseman suuntaan, keskellä Monikon puro.
Vasemmalta: Leppävaaran asema; Mäkkylän virkatalon uudempi päärakennus valtion ammattikoulukodin aikoihin; Valtion ammattikoulukodin koulurakennus; Alapihalla opettaja oppilaiden kanssa.
Kilon kartano
Kilon kartanoon eivät omistajat jääneet asumaan vaan tilaa hoiti lampuoti tai vuokraaja
Eversti Arvid Gyldenär sai kartanon. Augmentiksi tuli Bredvik. Eversti kutsuttiin Ruotsiin ja hän luovutti kartanonsa Stefan Knorringille.
1740 kilo myytiin pastori Knorringille, jonka jälkeen taloa piti Abel Landen, kunnes se siirtyi Kläricsin ja Nymalmin perheille.
Kilon kartanon maat ulottuvat Leppävaaraan ja siellä viimeksi oli maataloutta. Kartano muodostui neljästä Kilon kylän talosta, jotka sai siis myös Johan Gyldenär.
Omistajana oli vuonna 1910 agronomi Herman Gottfried Nymalm. Nymalmin ja hänen vaimonsa Karinin tilalla oli torppia 1694 1 , 1800 6 ja 1900 4, mistä on maanvuokralain nojalla lohkaistu 3 torppaa 81 ha. Pinta-ala oli tähän aikaan 551 ha, josta oli peltoa 149 ha. Hevosia oli 15, lehmiä 45, jotka oli erittäin hyvätuottoisia (3103 kg). Karja kasvoi vielä tästä kohti 1960-lukua. Talossa oli oma metsänvartija. Kartanossa on säilynyt tältä ajalta viljamakasiini.
Maatalous kehittyi ensimmäiseen maailmansotaan asti huippuunsa myös Leppävaarassa ja sitten se meni omalla painollaan talvisotaan asti ja Leppävaarassa aina sen jälkeenkin, joskin hiipuminen alkoi jo tontin myymisen vuoksi, mutta silti maatalous oli voimakasta aina vuoden 1969 maatalouslaskentaan asti, jonka jälkeen Leppävaaran peltoja viljeltiin vain Kilosta käsin.
Nymalm toimi johtavassa asemassa ruotsinkielisessä tuottajaliitossa kun taas Histan Veikko Ihamuotila oli MTK:ssa. He tunsivat hyvin toisensa. hän kuului SLC:hen ja Espoon maamieskiltaan sekä ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.
Kilon salaojitus oli alkanut putki- ja risuojilla. Viljelyskiertoja oli kaksi, jossa toisessa oli heinä neljä vuotta ja toisessa vain kaksi vuotta, toinen vaatimattomampi. Metsänhoito oli suunnitelmallista ja koneistus oli alkanut ja tilalla oli traktori, pärehöylä, pehkun repijä katkaisusirkkeli. Päärakennus on vuodelta 1835. Perimätiedon mukaan kuja on rakennettu Suomen sodan jälkeen venäläisten kaataman puistokujan sijaan. Monikon torppa oli Kilon kartanon torppa.
Suuremmissa taloissa oli aina oma sonni, joka oli huolellisesti valittu. Kartanot tekivät keskenään karjakauppaa ja Ayshire sonnit tunnettiin hyvin. Kun niitä alettiin laittaa kantakirjaan helpottui siitossonnin valitseminen.
Kilon isäntä oli silloin 58 vuotias Henrik Nymalm, joka tiesi maatalouden suunnan. Hän piti sitä itse vielä voimakkaasti, mutta ei halunnut pakotta lapsiaan pitämään siitä enää kiinni kun kaupunki alkoi vallata viljelysmaita. Kilon kartano oli kuitenkin viljelystilana aina EU-aikaan asti ja on maatila edelleenkin joskin sen maataloutta voitaisiin kutsua uudeksi maataloudeksi, mihin liittyy hevosten golf-kenttäsuunnitelma jne. Näin Leppävaarassa on nähtävissä kaikki maatalouden kehityskaudet.
Tällöin Kilossa oli viljeltyä vielä 111 hehtaaria ja metsää 1009 hehtaaria. Puutarhaa oli 67 aaria. Pääkasvi oli kevätvehnä, josta sai parhaan katteen onnistuessaan, mutta vehnän viljely Suomessa on aina epävarmaa, ohraa oli 25 hehtaaria, kauraa 17 ja syysvehnää 10. Ruista sen sijaan ei tänä vuonna ollut. Rukiin viljely alkoi olla alamäessä ja sitä koetettiin nostaa rukiin hintaa nostamalla 1980-luvulla oikein huomattavasti, jolloin se saattoi olla jopa 3, 5 markkaa kun se nyt on 10 senttiä. Heinää oli myös 11 hehtaaria. Puutarhassa oli omena puita ja viinimarjoja.
Kartanossa oli yhä yksi hevonen, jolla nähtävästi voitiin ratsastaa, sillä sehän kuului kartanon tyyliin.
Maatalous oli voimaperäistä, vaikka karjaa ei enää ollut. Traktoreitakin oli 5 ja tila-auto etukuormaaja ja paalauskone, kasvinsuojeluruisku, yhdistelmäkone, tilatankki. Kaikki mukavuudet oli.
Kilon kartanon omisti vuodesta 1953 agronomi Tor Nymalm, joka kuoli vuonna 1995. Hänen 1952 syntynyt tytär Dorrit omistaa edelleen tilaa yhdessä miehensä kanssa. Tila onkin ollut suvun omistuksessa vuodesta 1886 Herman V ja Herman G olivat edellisiä isäntiä.
Koivukujan päässä sijaitseva päärakennus on vuodelta 1883 ja siinä on kaksikerroksisen talon päällä torni. Talo uudistettiin vuonna 1940 ja käsittää 19 huonetta kaikkine mukavuuksineen. Navetta on tehty vuonna 1906 graniitista. Tällöin oli vain kaksi hevosta.
Leppävaaran kartano
Leppävaaran kartanon omisti vuodesta 1944 omisti FM Kaarlo af Heurlin. Lauri af Heurlin osti sen vuonna 1911. Maanhankintalain nojalla tilasta on erotettu 50 ha maata. Pelloista oli salaojitettu 82,5 hehtaaria. Kivinen päärakennus on vuodelta 1947. Karjarakennus, joka oli tiilestä, rakennettiin vuonna 1926. Lisäksi oli kuusi työväen asuntoa. Leikkuupuimuri ja kolme traktoria oli. Hiesusavimailla viljeltiin vehnää ja ohraa sekä kauraa, lanttua, kaalia heinää ja perunaa. Kartanossa oli muta-ja rahakasuo.
Metsä on myös sekametsää. Karjaan kuului tällöin Ayshire-lehmiä 34 lehmä ja 11 nuorta. Heurlin oli monen toimen mies Espoon kunnanvaltuustossa ja STS:ssä hän oli NJF:n ( (Pohjoismaiden maataloustutkijat ) jäsen tieteellisissä seuroissa
Leppävaaran kartanossa oli vielä tähän aikaan peltoa 87 hehtaaria ja FM Kaarlo af Heurlin oli jo luopunut lehmistä, mutta kasvinviljelyä harjoitettiin voimakkaasti pääkasvina ohra ja kaura. Syysvehnää ja kevätvehnää oli saman verran liki 10 hehtaaria ja erikoisesti on huomattava perunan ja muiden juureksien määrä. Perunaa oli 4,5 hehtaaria ja keräkaalia 5 hehtaaria ja raparperia 2 hehtaaria. Lapsista toiseksi vanhin Martti jatkoi tilanpitoa.
Koneet oli samaan tapaan kaikki paitsi kuivuri . mutta sen sijaan ajopuimuri oli ja kuorma-auto, jolla tuotteita toimitettiin. Kuivurina käytettiin Espoon yhteiskuivuria.
Maatilakirja kertoo samantapaisia asioita, mutta niissä on luonnehdittu itse tilaa vähän eri tavalla
Laurin puoliso alkoi nähtävästi käyttämään nimeä Leppävaara. Heurlinin sukuhaara on lähtenyt Paraisilta. Lauri osti tilan vuonna 1910. Hän oli Suomen pankissa ja Työväen säästöpankissa.
Tila alkoi varsin aikaisin erikoistua, kaalinviljelyä oli laajassa mitassa. Se edellytti paljon käsityövoimaa ja osaamista. Viljeltyä oli n. 100 hehtaaria ja metsää saman verran. Karjaa oli 1960-luvulle asti 40 lypsävää sekä erilaisia viljalajeja. Sitten kokeiltiin raparperia, mitä oli pari hehtaaria.
Markkinointi kävi helposti kaupunkiin. Parhaina aikoina meni kaksikin viiden tonnin kuorma-autoa päivässä. Pakastaminen tuli käyttöön ja keskusliikkeet tekivät sitä. Kuorma-aito oli omalla tilalla. Loppuvuosina viljeltiin vielä mallasohraa, joka toimitettiin Lahden polttimon kautta Skotlantiin viskin raaka-aineeksi.
Traktoreita tuli tilalle ensin rautapyöräinen Case, sitten Ferguson 20 ja Massey Ferguson ja viimeksi Valmet. Kesällä oli maataloustöitä ja talvella tehtiin metsätöitä. Sirkkelisaha oli omaan tarpeeseen ja pärehöyläkin.
Nykyisen omistajan aikana viljely meni vielä vuoteen 1986. Maat oli myyty Hakalle jo 1970-luvulla ja viljeltävä pinta-ala väheni vähitellen
Nykyinen kartanon päärakennus on rakennettu vuona 1947 vanhan vuonna 1911 rakennettun tultua huonoon kuntoon Se oli murtoharjainen pieni päärakennus.
Kun kaupunki alkoi laajentua, näki Kaarlo af Heurlin maatalouden merkityksen vähenevän lähellä kaupunkia. Hänellä oli sos.dem suuntaus ja hän oli eduskunnassa 1966-70 Hakalle maat myytiin vuonna 1972. Välillä oli Leppävaara Oy, mutta se hajoitettiin. Karakallio tuli 50-luvulla ja silloin alkoi maaseutumaisuus Leppävaarasta hävitä.
Vasemmalta: Leppävaaran kartano monikon mäeltä kuvattuna; Leppävaaran kartano; Heinäntekoa lumihangessa kartanon pelloilla.
Bergans
Perkkaa eli Bergans oli ratsutila. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät ovat vuodelta 1556. Ratsutilat saattoivat vapautua sotapalveluksesta varustamalla ratsun sotarintamalle, joita Ruotsissa oli yhtenään 1500-ja 1600 luvuilla milloin Tanskaa, Venäjää tai Puolaa vastaan.
1800-luvula Bergansin omisti talonpoika Jonas Boman, jonka leski Edla Ulrika Boman myi sen Johan Fredrik Gestrinille. Bergansin oli ostanut Kustaa Aatu Koskinen ja Anna os. Pusa. Bergans on ollut aina itsenäinen tila, mutta se oli vähällä joutua Guldenerin omaisuudeksi, kun tämä oli saanut Iso-Huopalahden läänityksen.
Tilasta on erotettu 200 palstaa. Niistä on muodostunut Leppävaaran tiheä asutuskeskus Harakka. Puutarha oli 0,5 ha, peltoa 25ha . Päärakennus oli 150 vuotta vanha kuten vilja-aittakin. Pellosta on kauraa 10 ha, 2 ohraa ja 10 ha perunaa 1 ha rehujuurikasveja ja 2 ha heinää.
Sikalassa oli 25-100 sikaa riippuen porsaiden menekistä. Tulot saatiin myymällä Helsinkiin perunoita, lihaa, rehuja ja porsaita. Voima saatiin Oy Alberga Ab sähköltä, jonka toimitusjohtaja Koskinen tähän aikaan oli.
Kustaa Koskinen tuli maanviljelijäksi vuona 1905 ostettuaan Bergansin tai kansan suussa Perkkaan. Hän ei itse kuitenkaan kovin ahkerasti viljellyt tilaansa vaan kirjat kiinnostivat enemmän ja kansanruokala Helsingissä. Perunaa, sikoja ja lehmiä oli tilalla.
Talossa etumies hoiti viljelystä, sikalaan vietiin laski. Useampia ruokaloita oli mm. nykyisen Hungarian kohdalla ja Oulunkylässä .Kaupungissa asuttiin ja hevosella kuljettiin väliä. Tampereella ja Tallinnassa oli myös ruokala. Se vei kaiken ajan. Isä ei ollut pellolla. Hän tunsi Eetu Salinin ja Taavi Tainion työväenliikkeestä.
Lehmiä oli tilalla 20, joita hoiti karjakko, joka sittemmin lähti Amerikkaan. Metsä palstoitettiin Lintuvaaraan. Tila oli ollut ennen rustholli. Sikalaa hoiti yksi mies.
Kalustossa oli leikkuupuimuri ja kuivuri, Vehnää vietiin Helsingin myllylle jossa oli loppukuivaus niin, että vilja saatiin säilymään. Työväelle rakennettiin hirsitaloja, myöhemmin vuokrattiin
Peruna viljeltiin aina asti. Lantut nostettiin koneella ylös oli kehitetty perunannostokoneesta. Abergasta oli Maxin pelto vuokralla ja Sellon paikalla siis perunapelto.
Perkkaalla viljeltiin ruista . Maat olivat savimaita, lanttu oli hyvää, paalauskone lainassa Leppävaaran kartanosta, jonka kanssa oli yhteistyötä. Vehnää ja rypsiä viljeltiin.
Ensin oli traktorina Ferguson. Koneita olivat lautasäes, jyrsin, niittokone, hevosharava, perunannostokone, elonleikkuukone, sikoja, silppukone, Nuffield traktori tuli seuraavaksi joka oli isompi nykyaikainen traktori ja veti hinattavaa puimuria.
Vanhassa päärakennus asui Kustaa Adolf koskinen (21.4.1874-29.9.1942) ja Paavo Kaario sekä Mandi Rostedt , palvelija. Koskinen perusti tilalleen kansakoulun.
Vasemmalta: Koskisen traktori; Heinäntekoa; Bergans; Perunannostoa.
Palstaviljelys
Maaperä oli hiekkaperäinen, mikä suosi pienviljelyä. Villan lisäksi saattoi olla pienempi talo ja liiteri, missä oli karsina lampaalle ja vuohelle, ulkohuone. Takana oli sikala, lisäksi tontilla oli hyvä maakellari-pommisuoja. Perunapeltoa oli tontilla ja maakellarin tuoksu on monen mielessä. Siellä oli mattoja, täkkejä ja kynttilöitä
Palstoilla viljeltiin perunaa ja juureksia. Aikaiset perunamaat lanattiin. Vakojen auraus oli lasten työtä. Palstoilla viljeltiin sekä varhaisperunaa että talviperunaa. Kimpassa nostettiin samat ihmiset lajittelu lapsille kuokalla maasta Perunat lajiteltiin. Eläimille menivät pienet perunat eri laareihin.
Viljelyä jatkettiin vihanneksilla, juureksilla, marjoilla, yrteillä. Kukkakaali, kaali, ja mansikkamaa, retiisi, porkkana , punajuuri, tilli, persilja mitä kuivatettiin, yrtit olivat viljelyksessä. Lapset kitkivät rikkaruohoja. DDT:tä tupsuteltiin sideharsolla.
Tomaattia kasvattiin ja omavaraisia oltiin, oma sika. Pikkupossut olivat ihania. Lampaasta sai villat kun se ajettiin kaljuksi. Vuohenmaitoa oli ruokajuomana, .Parkkarimummo kehräsi lankaa, josta tehtiin sukkia, villatakit ja lapaset. Viinimarjoja oli punaisia, mustavalkea, karviaisia, mitä myytiin naapureille Päärynä, luumu, kirsikka sekä pieni heinäpelto neljä viisi seivästä niitettiin, kuivatettiin vintinparvella elukoita varten.
Navetta saattoi olla yhtä lehmää varten, mistä saatiin maitoa. Kanat munivat kananmunia. Syyskuun puolen välin jälkeen oli kilpailu parhaasta sadosta koulussa, mistä palkintona jaettiin siemenpusseja. Lapset laittoivat juurespenkit ja opettajat valvoivat, että vaot suorassa ja kitketty. Leppävaaran kartanon pellolla oli sokerijuurikasta. Harvennuksesta saatiin rahaa.
Leppävaara oli lähellä Helsinkiä ja näin oli mahdollista tuottaa torille puutarhatuotteita. Kasvihuoneita olikin Leppävaarassa useita. Yksi niistä oli Sylvi ja Erkki Malkin puutarha Maxia vastapäätä. He viljelivät ruusuja, joita veivät torille myytäväksi omalla pakettiautolla.
Heillä oli tapana viettää talvi Espanjassa, mikä saattoi tuntua ihanteelliselta elämäntavalta.
Maatalous supistuu
Leppävaarassa maat olivat multavia. Kilon kartanossa viljeltiin rypsiä, viljoja ja perunaa. Metsä oli sekametsää. Metsäojitus oli tehty. Lehmät lähtivät vuonna 1961.
Maataloustilastointia tehtiin kymmenen vuoden välein, jolloin alkuperäisaineistossa on tiloista yksityiskohtaiset tiedot merkitty pienelle lapulle. Vuoden 1930 maatilakirja antaa toisaalta Leppävaaran tiloista vastaavanlaisia tietoja, joita tässä on käytetty.
Viimeinen maatilakirja tehtiin vuonna 1960, missä vielä mainitaan Leppävaaran tiloista. Sen jälkeen ei ole Maatilakirjaa tehty Tässä vaiheessa oli Berganin tila ja Alberga otttu jo muuhun käyttöön Mäkkyläkin vain mainittu, mutta Leppävaaran kartano oli tähän aikaan vielä elinvoimainen ja maataloustiedustelun lisäksi teoksesta saa kuvan tilanhoidosta. Bergansiin oli tullut omistajaksi perikunta.
EU lopetti viljelyn. Viljanviljely tuli kannattamattomaksi. Ylituotantoa oli kaikkialla maailmassa ja maatalouden harjoitus perustettiin siirtymävaiheen tukien varaan, minä aikana maatalous tuli saada kannattavaksi. EU muutti tukimallia jatkuvasti ja lopulta haluttiin tuotanto irrottaa tuesta, mutta tätä aikaa Leppävaaran tiloilla ei enää nähty. Leppävaaran maatalous oli tosin ollut aina tuottavaa ja verrattain voimaperäistäkin etenkin lähellä kaupunkia ollessaan. Nykyinen tukimalli ei olisikaan mitenkään enää sopinut. Tälläkin hetkellä Leppävaarassa on kuitenkin viljeltyjä peltoja.
Lehmiä oli Kilossakin 60-luvun alkuun asti. Vuonna 1966 urheilupuistoon meni 50 hehtaaria ja maatalouskin alkoi supistua.
Kuivuri oli Kilossa uusi nykyaikainen siilokuivuri. Kun viljely lopetettiin, koneet kuivurista oli nyt myyty. Koneita olivat puimuri, traktorit, joka oli neliveto ja paluuaura, jotka olivat nykyaikaisen maatalouden symboleita.
Uutena työmuotona alkoi hevoskasvatus ja urheilu. Jalle Sontag vuokrasi navetan ja talli pitää nyt 56 hevosta. Sellon takaa on myyty maata. Golf-harjoittelurata on myös uutta maankäyttöä. Jo edesmennyt isä Nymalm sanoi, ettei maataloudesta tarvitse pitää kynsin hampain kiinni, kun kaupunki laajenee ja vaikeuttaa maatalouden harjoittamista kun mm rakennusluvat ovat vaikeita saada.
Leppävaarassa on näin nähty kaikki maatalouden kehityskaudet tähän päivään asti. Tilatasolla se merkitsi ensin luopumista karjanhoidosta ja vähän pellostakin niin että lopulta on jäänyt jäljelle kotitanhuva aivan niin kuin monilla muillakin tiloilla kaikkialla Suomessa. Maatalous oli Leppävaarassa harmoninen piirre, josta on yhä jäänteitä jäljellä. Kaupungistuminen on tämän päivän kehityssuunta, mutta on hyvä muistaa, että Sellon paikalla on aikaisemmin ollut viljelty pelto.
Kirjoittanut fil.lis. Hannu Huvinen
Copyright © 2001-2005 Leppävaara-seura