Suuren muutoksen taustaa

Leppävaara on Espoon viidestä keskuksesta luonteeltaan urbaanein. Sen muuttuminen nykyisen kaltaiseksi kaupunkikeskukseksi alkoi jo reilut sata vuotta sitten. Viimeisen sadan vuoden aikana voidaan erottaa neljä kehityskautta:

• esikaupungin synty ja kasvu vuonna 1904 liikenteelle avatun rautatien myötä
• sodan jälkeisen asuttamisen aika
• pitkän odotusrappion aika, jolloin suuret väestötavoitteet ja epärealistiset suunnitelmat johtivat pitkään taantumaan
• varsinainen kasvukausi 1980-luvun lopulta alkaen

Esikaupungin synty ja kasvu pääsi käyntiin pian rautatieseisakkeen avaamisen jälkeen 1904, jolloin alkoi vilkas tonttien palstoittaminen Albergan kartanosta, Bergansin ratsutilasta ja Mäkkylän sotilasvirkatalosta aina nykyisen Lintuvaaran perukoita ja Ruukinrantaa myöten.

Albergan huvilayhdyskunnan ensimmäisen asemakaavan piirsi 1908 tunnettu arkkitehti Lars Sonck. Radan pohjoispuolelle alkoi puolestaan syntyä myöhemmin Harakaksi kutsuttu työväestön asuntoalue Bergansin tilan ja Leppävaaran kartanon maille. Itsensä arkkitehti Eliel Saarisen laatimassa ja aikaansa edellä olleessa Suur-Helsinki-suunnitelmassa (1918) oli Albergaan hahmoteltuna noin 10 000 asukkaan puutarhakaupunginosa, joka liittyi Helsinkiin raideyhteyksin.

Huvilakaupunginosan hallintoa varten Albergaan perustettiin 1921 ns. taajaväkinen yhdyskunta, jolle Bertel Jung laati asemakaavan. Toiminta jäi kuitenkin lähes muodolliseksi toisin kuin esim. Kauniaisissa, josta tuli itsenäinen kauppala. Leppävaaran itsenäistymis- ja alueliitossuunnitelmia Helsinkiin tehtiin sittemmin joka vuosikymmenellä, kunnes Espoosta tuli kaupunki 1972.

On ollut hämmästyttävää huomata kuinka pitkään Leppävaaran keskustaa on leimannut maaseutumainen ilme. Leppävaaran keskustastahan puhuttiin pitkään nimellä "Maxin pellot", alueella sijainneen Maxi-Marketin mukaan. "Maxin pellot" olivat oikeasti Helsingin kaupungin omistamia, kunnes Elanto ne sitten jossain vaiheessa osti itselleen. Kun sitten Helsingin kaupunki möi kyseiset pellot kauppakeskus Sellolle, toteutui summaltaan suurin Suomessa koskaan tehty kiinteistökauppa.

Nämä pellot ovat entistä merenpohjaa. Vielä esiroomalaisella ajalla (~ 500 eKr.) meri peitti laajalti nykyisen keskuksen alavat paikat eli kutakuinkin kaikki paikat, jotka nyt ovat alle 10 metriä meren pinnasta. Etelässä rantaviiva kiersi Huvilinnanmäkeä ja kulki Kehä I:n laakson reunoja kohden nykyistä Albergan kartanoa, josta se Laajalahdelle päin noudatti melko tarkkaan Pellavaniementien ja Ville Vallgrenin tien linjaa.

Nykyisen Stella Business Parkin mäki oli kuivalla maalla. Myös Perkkaa ja Vermo olivat merta pitkälle itään eli aina Pajamäen juurelle saakka. Radan pohjoispuolella rantaviiva kulki Vanhaa Maantietä pitkin Laurean ammattikorkeakoululle asti. Alavan Läkkitorin paikkeilla oli meren lahdelma Lintuvaarantietä, Leipurinkujaa ja Harakantietä myöten.

Merellisen vaiheen perintönä Leppävaaran keskuksen maaperä on enimmäkseen paksua savikkoa. Senpä vuoksi Selloa ja aseman ympäristöä rakennettaessa on maaperän kantavuuden parantamiseksi keskuksen alle juntattu peräti 35 kilometriä teräspaalua. Asematerminaalin maanalaisten tilojen rakennusvaiheessa käytettiin hyväksi jopa saven syväjäädytystä. Vetelä savi on aiheuttanut myös vaaratilanteita: kaupungininsinööri Martti Tieaho upposi erässä työmaakatselmuksessa löysään savipenkkaan lähes kainaloitaan myöten.

Näillä savimailla seisoo nyt Leppävaaran uusi keskus Selloineen.

Leppävaaran asutukseen voi tutustua myös interaktiivisen kartan avulla