Kuuselan kauppa, talo ja väki
Leppävaarassa
Charlotta Kuusela ryhtyi pitämään kauppaa
Leppävaarassa joskus 1920-luvulla. Vuonna 1930 otettu
valokuva todistaa, että Kuuseloiden talo ja pieni puoti
olivat jo silloin olemassa (Kuva kirjoittajan kokoelmasta).
Sitä ennen Charlotta Kuuselalla oli pieni puoti Helsingissä,
Uudenmaankadun varrella (26?). Sen puodin toiminta oli alkanut
todennäköisesti jo joskus 1900-luvun alkuvuosina.
Helsingissä ollessaan Kuuselat asuivat yksikerroksisessa
puurakennuksessa, jonka yhdessä huoneessa oli pieni
puoti, jossa myytiin elintarvikkeita (Kuvien kopiot Anja
Kuuselan kokoelmasta. Alkuperäiset kuvat luovutettu
Helsingin kaupunginmuseolle.). Ei ole varmaa tietoa siitä,
oliko Kuuseloiden Helsingin-talo heidän rakentamansa,
omistamansa tai vuokraamansa ja oliko tontti heidän
ostamansa tai vuokraamansa.
Milloin Kuuselat muuttivat
Espooseen, Leppävaaran taajaväkiseen yhdyskuntaan,
ostivatko he sieltä pelkän tontin, jolle kaupan
sisältämä asuintalo rakennettiin tai ehkä
valmiin talon, johon rakensivat tilan pienelle puodille,
ei ole tiedossani. Kauppakirja, jolla Tuomo Kuusela osti
Leppävaaran paikan, on tehty 23.8.1921 ja sen perusteella
hän sai lainhuudon Virtala-nimiseen tilaan RN:o 1197
Leppävaarassa, Valtatie 17, Espoon maalaiskunnan Suur-Huopalahden
kylässä. Joka tapauksessa Kuuselat olivat kirjoilla
Helsingin Eteläisessä Suomalaisessa Seurakunnassa
aina vuoteen 1931 asti.
Charlotta Kuusela oli tyttönimeltään
Peltola, syntynyt Orimattilassa 21.4.1871, mistä muutti
naimattomana Helsinkiin vuonna 1888. Hänen isänsä
oli itsellinen Nikolai Willehad Peltola, syntynyt Orimattilassa
5.4.1838, kuoli 25.12.1915 ja äitinsä Eva Karolina
Simontytär, syntynyt Orimattilassa 17.6.1833, kuoli
10.2.1915. Nikolai ja Eva Peltolalle syntyi Charlotan lisäksi
kaksi muutakin lasta, joista Nikolai syntyi Orimattilassa
4.6.1862, kuoli 20.2.1865 ja Elis Konstantin Orimattilassa
5.2.1876, kuoli 19.8.1878 (Tiedot Orimattilan kirkkoherranvirason
virkatodistuksesta).
Charlotta Peltola solmi avioliiton
puolisonaan suutari Tuomo (Thomas) Back, syntynyt Pyhäjoella
1.1.1867. Tuomo Back muutti Pyhäjoelta Raaheen ja sieltä
Helsinkiin. Charlotta aloitti kaupan pidon Helsingissä
nimellä C. Back. Jo Helsingissä asumisaikana he
muuttivat sukunimensä Kuuselaksi, jolloin kaupan nimeksi
tuli C. Kuusela. Tämä oli kaupan nimenä myös
Leppävaarassa.
Sukunimen muuttaminen johtui
Tuomo Kuuselan kertoman mukaan siitä, että hän
kyllästyi Pask-nimittelyyn. Miltei kaikki kaupan asiakkaat
olivat suomenkielisiä, joilta Back-sanan lausuminen
ei tahtonut onnistua. Kun Kuuselat sitten muuttivat Leppävaaraan,
jossa asui paljon henkilöitä, joiden äidinkieli
oli ruotsi, niin taas heille ei Kuusela-nimen lausuminen
kahdella perättäisellä u-kirjaimella ollut
luontevaa. Kuuselasta tuli Kusela. Tuomo Kuusela manasi,
että ”onhan se nyt kumma, jos ei ole paskalla
niin on ainakin kusella”.
Tuomo Backin suku on todennäköisesti
lähtöisin Rovaniemeltä. Heidän sukunimensä
oli tuolloin Poikela. Ainakin Mikko Poikelan, syntynyt 1662,
pojan Heikki Poikelan, syntynyt 1703, tiedetään
asuneen perheineen Rovaniemen Kemihaarassa, Poikelan talossa.
Kun Heikki Poikelan pojanpoika
muutti vuonna 1781 Rovaniemeltä Oulunjoelle, tuli Poikela-nimisestä
Pekka Matinpojasta Språng-niminen sotilas. Hänen
poikansa Pekka Språng toimi sotilaana Muhoksella 1700-
ja 1800-lukujen vaihteessa ja Back-nimisenä sotilaana
Iissä vuodesta 1806 alkaen. Tämän suvun sukunimi
on siis lähtöisin tältä ajalta. (Eero
Artman: Seloste Back-suvusta, 2002. Laadittu Back-sukuun
kuuluvalta Riitta Putaalalta saatujen tietojen perusteella.).
Perimätiedon mukaan Kuuseloiden
tontti Leppävaarassa oli kolmen tuhannen neliön
suuruinen kulmatontti. Tontilla oli puutarha omena- ja luumupuineen
ja marjapensaineen sekä runkoruusuineen. Vielä
1930-luvulla ne viihtyivät hyvin, hedelmäpuut
tuottivat runsaan sadon ja ruusut kukoistivat. Lajikkeet
eivät kuitenkaan olleet jalostetut kestämään
hyvin ankaraa Suomen talvea, jollainen oli talvisodan aikainen
talvi vuosina 1939-1940. Ne paleltuivat miltei kaikki. Niin
kävi muissakin puutarhoissa. Peruna oli tuolloin pääruokalaji
ja niinpä Kuuseloillakin oli tontillaan merkittävän
suuri perunamaa perunakellareineen.
Rakennuksia oli kolme, asuinrakennus,
sauna sekä ulkorakennus, jossa oli puuliiteri, puusee
sekä mankelihuone. Käsikäyttöistä
mankelia vuokrattiin kyläläisten käyttöön.
Asuinrakennuksen alaherrassa oli kolme huonetta, kammari,
kyökki ja makuukammari sekä sen ajan tavan mukaan
ns. kesähuone, jossa ei ollut mitään lämmityslaitetta.
Alakerrassa oli eteinen, josta johti ovi kyökkiin ja
raput yläkerran huoneisiin. Yläkerrassa oli huone
pojille sekä huone tytöille. Poikien huoneessa
asuivat Gunnar ja Toivo sekä tyttöjen huoneessa
Martta. Tyttäristä vanhin, Anna Charlotta, äitini,
oli avioitunut jo varhain 1920-luvun alussa, eikä asunut
enää kotonaan. Myös pojat muuttivat pois
kotoaan solmittuaan avioliitot. Vielä Helsingissä
asuessaankin Martta Kuusela vietti kesät Leppävaarassa
ja asui Kuuseloiden talon yläkerrassa. Tyttäristä
Selma nukkui päästä vedettävässä
sängyssään kyökissä ja kesällä
väljemmin kesähuoneessa. Vanhemmat nukkuivat kyökin
takana olleessa makuukammarissa, jossa heillä kummallakin
oli omat sänkynsä. Makuukammarista pääsi
sekä keittiöön että kesähuoneeseen,
josta taas oli ovi puutarhaan. Kammarissa oli iso valkoinen
kakluuni, makuuhuoneessa pienempi uuni sekä keittiössä
hella. Muita lämmityslaitteita ei talon alakerrassa
ollutkaan. Yläkerrassa oli pieni kakluuni.
Kuuselan puodin ollessa Helsingissä
olivat Charlotta Kuuselan kauppa-apulaisina hänen tyttärensä
Selma ja Martta. Leppävaaran puoti oli kuitenkin paljon
pienempi kuin heidän Helsingin-kauppansa, eikä
asiakkaita ollut niin paljon, että olisi tarvittu kahta
kauppa-apulaista. Selma Kuusela jäi äitinsä
Charlotan kanssa hoitamaan Leppävaaran kauppaa. Martta
Kuusela siirtyi kauppa-apulaiseksi yksityiskauppaan Helsingissä
ja muutti Helsinkiin. Hän oli syntynyt Helsingissä
vuonna 1897 ja kuoli naimattomana vuonna 1991, Gunnar Kuusela,
ammatiltaan varastopäällikkö, syntynyt vuonna
1904, kuoli vuonna 1957 ja Toivo Kuusela, ammatiltaan kivipainaja,
syntynyt vuonna 1909, kuoli vuonna 1988. Vanhin lapsista
Anna Charlotta Artman o.s. Kuusela oli syntynyt vuonna 1994.
Hän kuoli vuonna 1983.
Kuuselan talon kyljessä
oli katettu, kaiteella varustettu ”veranta”,
josta johtivat vierekkäiset ovet sekä eteisen
kautta asuintiloihin että puotiin. Puoti oli pieni,
ehkä vain noin 12 neliömetrin suuruinen. Vain
pari asiakasta mahtui sinne samanaikaisesti ja pari myyjää
tiskin taakse. Charlotta istui yleensä keinutuolissaan,
kammarissa, puotiin johtavan oven läheisyydessä.
Kun kaupan ulko-oven kello kilahti, riensi hän tai
joko kammarissa tai kyökissä ollut Selma puodin
puolelle, tiskin taakse. Puodissa ei ollut mitään
lämmityslaitetta, joten talvella siellä oli hyytävän
kylmä. Myyjillä piti olla käsissään
villasormikkaat, joissa vain sormien ensimmäinen nivel
oli paljaana. Muutenkin piti puotiin mentäessä
olla lämpimästi pukeutunut. Puodista johti verannalle
vain yksinkertainen, laseilla varustettu ovi, joten aina
asiakkaan tullessa tai poistuessa tuli sisään
aimo annos kylmää ilmaa. Yksinkertainen oli sekin
ovi, joka johti puodista kammarin puolelle. Tuplaovia ei
voitu asentaa, koska mikään ovi ei olisi mahtunut
kääntymään pienen kaupan puolelle. Jotta
kammariin ei tulisi puodin puolelta kovin paljon kylmää
ilmaa, oli ovi päällystetty molemmin puolin paksulla,
harmaalla huovalla. Samanlainen päällyste oli
myös eteisestä kyökkiin johtavassa ovessa.
Kaupan aukioloaika oli tarkasti
määrätty. Arkisin sai puoti olla auki vain
kello yhdeksästä viiteen ja lauantaisin sekä
pyhien aattoina yhdeksästä kahteen. Usein kävi
kuitenkin niin, että joku asiakas ei ehtinyt kauppaan
ajoissa tai oli unohtanut jonkin tärkeän tavaran
ostamisen kaupan aukioloaikana. Silloin hän ”hiipi”
kenenkään huomaamatta koputtamaan asuntopuolen
ovea eli tuli kauppaan ”sisän kautta”.
Hänelle myytiin salaa tarvitsemansa tavarat kaupan
aukioloajan jälkeen ja varoitettiin kertomasta, että
oli käynyt kaupassa sen jo ollessa kiinni.
Kuuselan kaupasta sai ostaa
vain elintarvikkeita sekä valopetrolia, joka oli monille
välttämätön tarvike, kaikilla kun ei
vielä ollut sähkövaloja. Usein toistuvien
sähkökatkojenkin aikana oli otettava öljylamppu
käyttöön. Valopetrolin myynnistä huolehti
Tuomo Kuusela. Petrolitynnyriä säilytettiin telineessään
talon kellarissa. Sieltä se annosteltiin asiakkaan
mukanaan tuomaan astiaan.
Kuuseloille oli asennettu
sähköjohdot jo joskus 1920-luvulla päätellen
siitä, että sähköjohdot olivat kangaspäällysteiset.
Vuoden 1930 jälkeen asennustyö tehtiin metallipäällysteisillä
ns. kuulajohdoilla. Montaa valopistettä ei Kuuseloilla
ollut, yksi kammarin, yksi kyökin ja yksi puodin sekä
yksi makuukammarin katossa. Ehkä joku vielä yläkerrassakin.
Liekö sähkö tai asennustyö ollut tuohon
aikaan hyvin kallista, kun enempiä valopisteitä
ei taloon oltu laitettu. Kaikki valopisteet olivat huoneiden
katossa, hehkulamppu katosta roikkuvan johdon päässä
ja sen päällä kankaasta tehty varjostin.
Pieni oli teholtaan lamppukin, ehkä vain 25 wattinen.
Kammarin katossa komeili kuitenkin kristallinen kattokruunu.
Sähköjohtojen asennustyö
oli tehty siten, että lamppuun ja katkaisijaan johti
kaksi erillistä, valkoista kangaspäällysteistä
johtoa, jonkin matkan päässä toisistaan.
Johdot oli kiinnitetty kattoon tai seinään pienillä
valkoisilla posliinieristimillä. Talon ulkoseinässä
oli kaksi isompaa posliinieristettä, joihin taloon
tuleva sähköjohto oli lähimmästä
sähkötolpasta johdettu. Taloon tulevat johdot
olivat ns. kirkkaita kuparijohtoja vailla päällystettä.
Joskus syysmyrskyn ja –sateiden aikaan saattoi joku
märkä ja irrallinen puun oksa pudota johtojen
päälle aiheuttaen voimakasta kipinöinti ja
jopa sähkökatkoksen.
En tiedä, milloin Kuuselat
saivat puhelimen taloonsa Leppävaarassa. Ainakin heillä
oli sellainen Ericssonin punaruskea seinäpuhelin jo
1930-luvun alussa. Puhelin helpotti tavaroiden tilaamista
kauppaan, aikaisemmin oli joko käytävä tukkuliikkeessä
tilaamassa tavarat tai sitten annettava tilaus tukkuliikkeen
myyntimiehelle, joka kierteli ahkerasti kaupasta kauppaan.
Kauppalaskut oli kuitenkin käytävä maksamassa
tukkuliikkeen kassaan. Tuomo Kuusela hoiteli maksut ja muut
kauppa-asiat Helsingissä. Kuuseloilla oli vakituiset
tavarantoimittajat. Tukkuliike Oskari Parkkisen kuorma-auto
toi kaupassa myytävät ruokatavarat ns. tuoretavaroita
lukuunottamatta, Apteekkarien Kivennäisvesi-niminen
firma limonadit ja Bastmanin tai Sinebrykoffin panimo kotikaljat.
Maito tuotiin hevospelillä joltakin espoolaiselta maatilalta
ja leivät saatiin joko läheisestä Mansikkalan
tai muusta paikallisesta leipomosta.
Kylmien säiden aikoina
ei maidon säilyttämisessä ollut ongelmia,
mutta jotta maito ei kesäkuumalla happanisi oli ryhdyttävä
jo talvella erikoistoimenpiteisiin. Oli ajatettava talon
pihaan järvestä tai merestä nostettuja jääkuutioita,
jotka peitettiin paksun sahanpurukerroksen alle. Sieltä
sitten käytiin kesän mittaan noutamassa jääpaloja
sen astian pohjalle, missä maitotonkkaa säilytettiin.
Tonkasta maito annosteltiin asiakkaan mukanaan tuomaan astiaan.
Charlotta Kuuselan puoti oli sopivalla hollilla Leppävaaran
kansakouluun (Veräjäpellon kouluun) nähden.
Nykyisen Lintuvaarantien vastakkaisella puolella. Karamellikauppa
kävi hyvin, kun koululaiset kävivät koulusta
päästyään ostamassa nekkuja, tikkukaramellejä,
”Fazerin sekalaisia”, porvoolaisen Brunbergin
Makeistehtaan ”Alku”-karamellejä tai muita
makeisia.
Suutari Tuomo Kuusela ei heidän
Leppävaarassa asuessaan, ei ainakaan enää
1940-luvulla tehnyt ammatikseen suutarintöitä,
mitä nyt korjaili sukulaisten, ystävien tai tuttavien
rikki menneitä jalkineita. Hänen ”suutarinverstaansa”
oli talon kyökissä, missä hän jalat
ristissä pöydällä istuen korjaili kenkiä.
Hän oli ”vanhan ajan” hyvä suutari,
joka korjaustöissään, kuten uusien nahkapohjien
kiinnityksessä käytti yksinomaan pikilankaa. Jotkut
suutarit olivat ryhtyneet käyttämään
pohjien kiinnittämisessä puunauloja. Sitä
työtapaa ei Tuomo Kuusela hyväksynyt. Niitä
suutareita hän nimitti ”puusuutareiksi”.
Tuohon aikaan oli miltei jokaisella
kodilla oma ominaistuoksunsa, joka muodostui talossa käytetyistä
aineista, ruoanvalmistuksesta, seinien ja lattioiden eristeistä
yms. Kuuseloilla ominaistuoksu koostui pikilangasta, valopetrolista
ja kaupassa myytävistä tavaroista.
Charlotta Kuusela kuoli 12.5.1951
ja Tuomo Kuusela 8.7.1953. Selma Kuusela jäi asumaan
Kuuseloiden Leppävaaran taloon aina 1970-luvulle asti
ja piti kauppaa vielä jonkin aikaa äitinsä
kuoleman jälkeen. Kuuselan paikka myytiin vuonna 1973
Rakennusliike Hartelalle, Selma Kuusela muutti Helsinkiin,
Kuuselan talot purettiin. ja niiden tilalle rakennettiin
kerrostalo. Selma Kuusela kuoli Helsingissä 12.8.1989.
Espoossa, syyskuun 7. päivänä
2002.
Eero
Artman
Liitteet:
Kuuselan väki Leppävaaran talon edustalla. Kuvasta
puuttuu vanhin tytär Anna Artman o.s. Kuusela.
Charlotta Kuusela puodissaan
Kirjoittaja viisivuotiaana isänsä kanssa Kuuselan
portilla
Kuuselan talo ja sauna vuonna 1972.
Kuuselan asuintalo ja kauppa Helsingissä 1900-luvun
alkupuolella sekä kadun että pihan puolelta
Tulostukseen
suosittelemme DOC-versiota (48 KB).
Ei sisällä kuvia.
07.09.2002 - Eero Artman
