Mikä
entinen Huvilatie on nykyisin? Lintuvaaran
kovia kokenut kadunnimistö
Lepuskissa jo jonkin aikaa sitten (3/99) julkaistussa
kronikassa, jonka jatko-osia emme toimituksessa valitettavasti
ole vieläkään saaneet julkaistavaan kuntoon,
puhuttiin vanhan Harakan teiden nimistä ja niiden nykyaikaisista
vastineista. Vanhoja katujen nimiä vilahtelee myös
Lepuskin käsillä olevassa numerossa entisajan liike-elämästä
kertovassa jutussa.
Jo aiemmin julkaistussa kronikassa esiintyi
pientä epätäsmällisyyttä nimien vastineista,
josta toimitus sai palautetta. Kysyimme Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen
nimistöryhmän suunnittelija Sami Suvirannalta täsmällisiä
tietoja siitä, mitä reittiä entiset Huvilatie
ja Kansantie ovat kulkeneet nykyisellä nimistöllä.
Kyseiset kadut on muutettu uudennimisiksi Suvirannan
mukaan ensimmäistä kertaa vuonna 1964. Sen jälkeen
nimiin on vielä tehty muitakin muutoksia. Kokonaisuuden
hahmottaminen onkin jo sitten keskittymistä vaativaa puuhaa.
Suosittelemme puhelinluettelon kartan ottamista avuksi.
Huvilatie
· Vuonna 1964 Huvilatiestä tuli
Sinitiaisentie, Sinitiaisenpolku ja Peipontie
· Myöhemmin Sinitiaisentie ja Sinitiaisenpolku muuttui
Sinitiaisentieksi ja Peipontie Urpiaisenkuja Peipontieksi.
· Huvilatie on siis kulkenut reittiä Sinitiaisentie,
Urpiaisenkuja ja Peipontie
Kansantie
· v. 1964 Kansantie muuttui Pakastiaisentie
- Pakastiaisenpolku - Hempontieksi
· myöhemmin Pakastiaisentiestä on tullut Kuusitiaisenpolku,
Kuusitiaisentie ja Pakastiaisentie
· Pakastiaisenpolusta on tullut Peukaloisenpolku
· Hempontiestä on tullut Punatulkuntie ja Hempontie
· vanha Kansatie kulkee siis reittiä Kuusitiaisenpolku,
Kuusitiaisentie, Pakastiaisentie, Peukaloisenpolku, Punatulkuntie
ja Hempontie
Koonnut
Arja Salmi
Suurkaupungin
huvilat
Leppävaaran kaupunginosaa Espoossa
myllertää suuri muutos: Euroopan suurimpiin kuuluva
aluerakennusprojekti peittää alleen hienostuneen vanhan
huvilamiljöön. Moottoriteiden keskeltä löytyy
salainen puutarha muistoineen. Alueen talot, puut ja muutamat
ihmiset yrittävät sopeutua. Mikä jää
jäljelle? Säilyykö paikan henki?
Suurkaupungin huvilat - dokumentti eteläisen
Leppävaaran maiseman muutoksesta ja paikan hengestä.
Elokuvani alussa kaksi pikkupoikaa Leppävaaran
Friisinmäestä astuu sisään romahtamaisillaan
olevaan vanhaan huvilaan. Tämä kohtaus muistuttaa
siitä, että itse samalla tavoin vuosia sitten tunkeuduin
näihin asuinalueeni Perkkaan – 70-luvun betonilähiön
- lähistöllä sijaitseviin rakennuksiin. Ovet
olivat auki kenen tahansa tulla.
Huviloiden lattiat olivat paikoin romahtaneet,
katot vuotivat, ikkunat olivat säpäleinä ja talvisin
kosteilla ilmoilla niiden ympäristössä leijaili
vahva homeen haju.
Silti menneiden aikojen sulous tulvahti vastaan
monella tavoin. Sirot ikkunat, tornit , romanttiset vinttikamarit,
kaakeliuunit kukkakuvioineen muistuttivat historiasta. Siellä
täällä vanhat sanomalehdet pilkottivat repeytyneiden
maisematapettien lomasta.
Silti täällä aisti vahvasti myös
oman nuoruuteni 70-luvun. Se näkyi kirkuvissa vihreissä
ja samean punaisissa seinissä, asukkaiden jälkeensä
jättämissä ruskeasävyisissä sohvakalustoissa,
jälkeen jääneissä ilmaisjakelulehdissä
ja mainoksissa, vasemmistolehdissä ja –julisteissa
ja kirjavissa akryyli- ja teryleenivaatteissa joita joka vintiltä
löytyi. Nämä vähäpätöiset,
halvat muistoesineet tuntuivat tässä ympäristössä
äkkiä rakkailta ja merkityksellisiltä.
Kuljeskelin aluksi huviloissa sunnuntaikävelyilläni,
ihastelin puutarhojen vanhoja puita ja erikoisia kasveja ja
tarkkailin hajamielisesti ympäristössä alkavaa
myllerrystä. Tiesinhän toki että tänne suunnitellaan
suurta espoolaista aluekeskusta mahtavine toimistokomplekseineen,
kauppakeskuksineen ja kerrostaloi-neen.
Työpaikalta otin mukaani pienen videokameran
ja korkean hangen aikana kuvasin vanhoissa taloissa kiehtovaa
rappiota. Kuvasin myös kuinka ensimmäiset kerrostalot
nousevat huviloiden sijoille.
Kun kiertelin viimeistä yhä vielä
alkuperäistilassaan olevaa Friisinmäen pientä
salaista puutarhaa, aloin pohtia niitä tunteita, joita
kävelyretkeni minussa herättivät omaa asuinaluettani
kohtaan. Olin muuttanut tänne Helsingin keskustasta joka
oli lapsuuteni maisema. Siellä jokaiseen kadunkulmaan liittyi
muistoja.
Myös uudella asuinalueella asuvalle on
tärkeää kokea se historia, joka paikalla on:
siitä syntyy paikan henki ja historian tuntemus antaa jokaiselle
kauppareissulle uusia merkityksiä. Vanhat huvilat kertovat
tärkeitä, painavia asioita. Vanhat puut ja keskiaikaiset
pihakasvit uuden talon pihalla ovat jatkuva ilon aihe.
Luulin aluksi muuttavani anonyymiin lähiöön,
mutta hyvin nopeasti muuttoni jälkeen vuonna 1989 saatoin
aistia Leppävaaran erikoislaatuisen hengen: taajaväkisen
yhdyskunnan aikana syntyneen, monikerroksisen, vilkkaan, jotenkin
suvaitsevaisen. Lasten satujumpan joulujuhlissa Leppävaaran
kansantalolla tapasin ihmisiä, jotka olivat leppävaaralaisia
monessa polvessa. Eräät lasten luokkakavereista asuivat
kuulemma Friisinmäen kummitustalossa.
Kerran eksyin pyöräretkelläni
Ilmolan pihaan ja tapasin lastentarhanopettaja Aili Hellemaan,
jonka huvilaelämää oli kestänyt 75 vuotta
Näitä muistoja kuunnellessa vierähti tunteja.
Monella tavalla tämä alue ihan tarjoutui
kuvattavaksi. Alkoi tuntua siltä, että on saatava
talteen ne kaikenkarvaiset muistot, niin herrasväen huviloista
kuin työväestön hellahuoneistakin. Ja huviloissa
jotka sitkeästi ovat kestäneet vuosikymmenien koettelemukset,
asuu kiinnostavia, persoonallisia asukkaita.
Sillä tavoin syntyi suunnitelma dokumentista.
Päätin keskittyä aika suppealle alueelle, lähinnä
Friisinmäkeen; kuvasin myös vähän Perkkaalla
ja Ilmolassa, jonka Tarvontie aikanaan leikkasi irti kanta-Leppävaarasta.
Suuria etsintöjä en tarvinnut, koska kaikki aineisto
ja ihmiset kävelivät vastaan ja asettuivat paikoilleen
kuin itsestään. Kaupunkisuunnitteluviraston kaavoittajat
Lauri Tuokko ja Christian Ollus sekä Leppävaara-projektin
pitkäaikainen päällikkö Pertti Maisala antoivat
arvokasta taustatietoa; myös Kaupunginmuseo oli monella
tapaa avulias.
Suuri ilon aihe oli entisen huvila-asukkaan
Matti Paavilaisen teoksista löytyvä runoaarteisto:
siihen oli hienosti kiteytetty tiiviitä muistihelmiä,
puettu sanoiksi sitä epämääräistä
kuohuvaa tunnemyrskyä, jonka valtaan jouduin kierrellessäni
tässä salaisessa puutarhassa:
Huvila oli nimensä mukainen.
Tietenkin se oli kevytmielinen.
Huvilat seurustelivat keskenään, keskustelivat kahvipöydässä
ja niillä oli kulttuurinsa, kuten tennis, puvut, kroketti
ja kortit.
Kesämökkiin mennään mielen kesää
pakoon.
Sitä ei kehtaisi näyttää enää
toisille kesille.
Mikä sitten on kesäasunto?
Ja kuka tasavallan presidentti?
Avoautojen valmistus on lopetettu
turvallisuussyistä.
Elämä opitaan televisiosta ja luonto
opetetaan ottamaan ihminen huomion.
Jossakin täällä hengitän yhä.
Elokuvan kesto: 52’03"
Kuvaus: Matti Halonen
Äänen jälkikäsittely: Jussi Olkinuora
Leikkaus: Vesa Lehko
Tuottaja: Timo-Erkki Heino
Käsikirjoitus ja ohjaus: Mirja Metsola
mirja.metsola@yle.fi
Tuotanto: TV-1 Dokumenttiohjelmat
PL 89, 00024 YLEISRADIO
puh. 14802131
Tresmendin
unohtunut puutarha
Tapiolasta puhuttaessa muistetaan aina mainita,
että se on laajalti tunnettu puutarhakaupunginosa. Harva
tietää, että Leppävaarasta aivan Kehä
ykkösen kupeesta löytyy oman aikansa kohutun puutarhan
jäänteet. Tämä puutarha perustettiin jo
kaksi vuosisataa ennen Tapiolan syntyä. Se tunnettiin aikoinaan
yhtenä maan kukoistavampana, ranskalaisten ihanteiden mukaan
toteutettuna muotopuutarhana.
Tämä loistokas puutarha oli komentajakapteeni
ja myöhemmin vara-amiraaliksi ylenneen Carl Tersmedenin
luomus. Kuka ihmeen Tersmeden? Suurin osa Kehä ykkösellä
ohi suhaava ei varmaan koskaan ole kuullutkaan tätä
nimeä. Carl Tersmeden oli aikoinaan Augustin Ehrensvärdin
lähin työtoveri ja ystävä Suomenlinnasta.
Nämä herrasmiehet hankkivat itselleen 1700-luvun ihanteiden
mukaan kumpikin oman kartanonsa - Ehrensvärd Herttoniemen
ja Tersmeden Albergan kartanon, joita he sitten varustivat kilvan
ajan ihanteiden mukaisiksi. Ja barokki oli tuon ajan suurinta
muotia.
Hyvin säilyneet kiviterassit
Tersmedenin puutarha on tänä päivänä
täysin villiintynyt ja pusikoitunut, mutta yhä edelleen
ovat nähtävissä puutarhan kahden suuren kiviterassin
jäänteet. Paikan päällä vieraillessa
voi omin silmin todeta sen, miten yllättävän
hyvin terassit ovatkin säilyneet. Nämä vankat
kivirakennelmat jakoivat puutarhan aikoinaan kolmeen tasoon.
Ylimmällä tasolla oli kukka- ja yrttipuutarha, seuraavalla
kasvoi hedelmäpuita ja alimmalla tasolla sijaitsivat puutarhalammet.
Nykypäivän Kehällä varrella kulkija ei suin
surminkaan osaisi yhdistää Perkkaan kohdalla hieman
vanhan kappelin jälkeen olevia sorsalammikkoja Tersmedenin
barokkipuutarhaan, mutta toden totta samasta vesiaiheesta on
kyse.
Säädynmukainen puisto
Museoviraston tutkijoiden mukaan
Tersmedenin puutarha on suomalaisittain varhainen monumentti,
jolla on haluttu osoittaa omistajansa pyrkimystä säädynmukaiseen
elämäntapaan.
Tersmedenin puutarhoilla tehtiin viime kesänä
arkeologisia kaivauksia, jolloin löydettiin runsaasti mm.
kiinalaisten (itäintialaisten) posliiniastioiden sirpaleita.
Joukossa oli mm. arvokkaita bataviaposliinien palasia, joiden
ulkopinta on kahvinruskea ja sisäpinnalla on valkoiselle
pohjalle tehtyä hienostuneita sinisiä koristemaalausta.
Esinelöydöt vahvistavat osaltaan sitä
kuvaa, jonka myös Tersmedenin päiväkirjat kertovat
sen ajan seuraelämästä. Puutarhassa on aikanaan
vietetty upeita juhlia, joista löytyy lukuisia muistiin
merkintöjä. Tersmeden ei pelkästään
kutsunut juhliinsa säätynsä mukaisia vieraita
vaan myös rahvasta: kartanon torppareita, sotilaita ja
merimiehiä perheineen. Tästäkin löytyy merkintöjä
päiväkirjoista.
Kilvoittelua puutarhan kunnostamiseksi
Kuin ihmeen kaupalla ovat Tersmedenin monumentin
jäänteet säilyneet Leppävaaran suurten rakennusprojektien
jaloissa. Viimeksi säilymistä uhkasi ammattioppilaitoksen
laajennustyömaa. Lisäksi puutarhalammet olivat jäädä
Kehä ykkösen meluvallien alle. Museoviraston kanssa
käytyjen sitkeiden neuvottelujen jälkeen meluvalleihin
ollaan tekemässä aukkoa - mahdollisesti jonkinlaista
lasiseinämää, joka säästäisi vanhat
puutarharakenteet.
Puiston alue on tällä hetkellä
Helsingin kaupungin omistuksessa, mutta Espoon kaupungilla on
vakaa aikomus dokumentoida säilyneet osat huolellisesti
ja kunnostaa puutarha pieneksi vihreäksi keitaaksi keskelle
modernia Leppävaaraa. Kunnostamisesta on myös tehty
muutamia asukasjärjestöjen aloitteita.
Hauskana yhteensattumana mainittakoon, että
kaupungin nykyinen asemakaavapäällikkö Kristiina
Peltomaa, joka on aiemmin toiminut Herttoniemen alueen projektipäällikkönä
Helsingissä, tuli aikaisemmassa työssään
tutuksi Herttoniemen kartanonpuiston säilyttämisongelmien
kanssa. Näiden kahden kartanonpuiston kohtalona näyttää
siis edelleen olevan keskinäinen kilvoittelu, kuten jo
1700-luvulla.
Leppävaaralaisilla on ensi syksynä
Leppävaara-viikon aikana mahdollisuus tutustua Tersmedenin
puutarhaan Espoon kaupunginmuseon tutkijoiden opastuksella.
Tiistaina 3.9.2002 järjestetään useita opastettuja
kierroksia alueelle. Tarkempia lisätietoja opastusten aikatauluista
tulee elokuun Lepuskiin.
Arja
Salmi
Leppävaaran
kirkko on toisin ajateltu
Leppävaaran kirkko ei hallitse kylää,
mutta on silti lähellä. Vaikka se on ilmeeltään
luostarimaisen suljettu, se on helposti lähestyttävä.
Syyspimeällä valaistut 120 porrasta koulukeskuksen
pohjoispuolella houkuttelevat kirkon suojaiselle sisäpihalle.
Kirkko antaa hyvät puitteet niin leppävaaralaisten
hiljentymiseen kuin juhlaankin. Laajimman yleisönsä
kirkko kerää koulujen joulu? ja kevätjuhlien
aikaan.
Moderninoloinen kirkkorakennus on yllättävän
vanha. Se valmistui jo vuonna 1979, joten valtaosa Leppävaaran
nykyisistä asukkaista on muuttanut alueelle myöhemmin.
Kirkon suunnittelu aloitettiin neljännesvuosisata sitten
ja koko hanke lähti liikkeelle jo 1960-luvun puolivälissä.
Aikaa kului tuumatessa, niin kuin Leppävaaran rakentamisessa
muutenkin.
Leppävaaran kirkko poikkeaa selvästi
1970-luvulla vallinneesta kirkkorakennustyylistä. Se mukailee
vanhaa tiilirakentamista, mikä tuo sen piirteisiin linnamaisia
piirteitä. Vanhaa
vaikutelmaa luodaan erikoistiilillä ja tiilien saumojen
rosoisuudella kirkkosalissa.
Espoon taloudellisin kirkko
Arkkitehdin toisinajattelu jätti Leppävaaran kirkon
hieman sivuun arkkitehtuurin julkisuudesta. Se vaiettiin kuoliaaksi,
vaikka onkin ollut käyttäjien mieleen. Tavallaan kirkko
oli aikaansa edellä, sillä nyt 1990?luvulla se tuntuisi
löytävän enemmän sukulaisia uusista rakennuksista.
Ainakin maallikko näkee yhteyksiä Reima Pietilän
töiden ja tämän arkkitehti Olli Kuusen työn
välillä.
Kirkko on myös rakenteiltaan ollut kestävä,
vaikka rakennuspaikka oli vaikea rinne. Kirkon lämmityskustannukset
ovat pienet, sillä paksut tilliseinät sitovat hyvin
lämpöä. Leppävaaran kirkko onkin Espoon
kirkoista taloudellisin.
Suurimmat hankaluudet kirkossa aiheutuvat siitä, että
rakennusbudjetti kiristettiin hyvin tiukaksi, mikä merkitsi
rakennuksen tilavuuden pienentämistä mahdollisimman
pieneksi.
Muun muassa eteistilat jäivät ahtaiksi. 70-luvun säästöjen
vaikutukset ovat tulleet selvästi näkyviin, kun Leppävaaran
seurakunta on kasvanut nopeasti. Konkreettisia
laajennussuunnitelmia ei kuitenkaan ole, vaikka tontin rakennusoikeus
antaisi periaatteessa mahdollisuuden lisärakennuksille.
Eräs kirkon erikoisuus on sen kellojärjestelmä.
Käytössä on neljä Hollannissa valettua kelloa,
jotka voivat soittaa 20 virsisävelmän alkutahteja.
Soitettava sävelmä valitaan sunnuntain mukaan.
Jussi Melkas
Albergan kartanossa
alkaa uusi vaihe
Albergan kartanon kunnostus valmistui vihdoin
joulukuussa 1996. Heti vuoden alusta kartanoon muuttivat Espoon
kaupungin kulttuuritoimen keskus, Forum Espoo ja Espoon kauppakamari.
Myös kaupunkisuunnittelijoiden Leppävaara-projekti
muutti raitilla olleen infotilansa kartanoon.
Albergan kartanon historia juontaa juurensa
vuoteen 1622, sillä silloin Ruotsin kuningas lahjoitti
majuri Johan Gyldenärille yhdeksän Storhoplaksin tilaa
kiitokseksi palveluksista kruunulle. Gyldenärin suvulla
tila säilyi vuoteen 1705. Albergan omistajat vaihtuivat
sen jälkeen tiheään, mm. useat Suomenlinnan upseerit
toimivat omistajina. Von Zansenien aikana rakennettiin uudempi
päärakennus vuonna 1803. Vanha päärakennus
purettiin viisi- ja kuusikymmentälukujen vaihteessa nykyisen
ammattioppilaitoksen tieltä Perkkaalla.
Sokerilaatikoista linnaksi
Uuden Albergan rakennutti konsuli Feodor Kiseleff
vuonna 1874. Alunperin kesähuvilaksi suunnitellun talon
piirsi arkkitehti oli Frans Ludvig Calonius. Uusrenessanssisessa
rakennuksessa huomio kiinnittyy erityisesti komeisiin volyyttipäätyihin.
Seinien laudoituksessa hyödynnettiin järeitä
mäntyisiä raakasokerin kuljetuslaatikoita. Tästä
syystä kansa alkoi kutsu huvilaa Sokerilinnaksi. Kuuluisat
laudat onkin jätetty näkyviin kulttuuritoimen keskuksen
tiloissa kartanon yläkerrassa.
Tämän vuosisadan vaihteessa kartano
oli Slöörien suvun omistuksessa ja silloin kartanossa
vietettiin kulttuurihistoriallisesti merkittävää
elämää. Lisää kartanosta ja sen elämästä
kuullaan kevään mittaan kartanossa järjestettävissä
yleisötilaisuuksissa.
Asukkaiden kohtauspaikka
Espoon kaupungin omistuksessa kartano on ollut vuodesta 1985
lähtien. Peruskorjaus valmistui joulukuussa 1996 ja heti
tammikuussa kartanoon muuttivat Espoon kaupungin kulttuuritoimen
keskus, Forum Espoo ja Espoon kauppakamari sekä Leppävaara-projekti.
Alueellinen kulttuurisihteeri Tiina Kasvi toivoo, että
kaikki leppävaaralaiset oppivat tuntemaan Albergan kartanon
omakseen ja että kartanossa tapahtuu juuri sellaisia mielenkiintoisia
asioita, joita leppävaaralaiset toivovat. Tiinaan kannattaakin
olla yhteydessä ja tehdä ehdotuksia tapahtumiksi.
Vähitellen ja yhteistyössä kartano saadaan näin
taas elämään leppävaaralaisten kohtauspaikkana.
Kevään myötä kartanon puiston kunnostusta
jatketaan, jolloin tapahtumat voivat levittäytyä myös
pihalle.
Vaikka kartanon tiloja edelleen kalustetaan, on jo keväällä
luvassa useita yleisötilaisuuksia. Kartanon kellarin tiloja
vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin ja yhdistyksille.
Jos siis tulossa on syntymäpäivät, kihlajaiset,
naamiaiset tai muita tärkeitä juhlia, kannatta kysyä
tiloja myös kartanosta.
Avoimien ovien sunnuntait
Tällä hetkellä ovat tiedossa
seuraavat avoimien ovien sunnuntaitapahtumat, jolloin musiikkiesitysten
lomassa kuullaan esitelmät kartanon historiasta. Ensimmäinen
tapahtuma on sunnuntaina 13.4.1997, jolloin kuullaan Albergan
kartanon historiasta ja rakennuksista intendentti Laura Tuomisen
kertomana. Toisena sunnuntaina 20.4.1997 museotoimenjohtaja
Mariliina Perkko kertoon elämästä ja ihmisistä
kartanossa kautta vuosisatojen. Molemmat tilaisuudet ovat kello
12-15.
Tilavarauksista, tulevasta toiminnasta ja kaikesta
muusta mahdollisesta kartanoon liittyvästä voi tiedustella
alueelliselta kulttuurisihteeriltä Tiina Kasvilta, puhelin
81657960.
Kulttuuritoimen keskuksessa työskentelevät
kulttuuritoimen johtaja Riitta Hurme, hallintosihteeri Mirja
Hassinen, tekstinkäsittelijä Marja Holmberg, kanslisti
Aira Eskelinen, vahtimestari Boris Mikander, kanslisti Hannele
Kallionalusta ja ruotsinkieliset kulttuurisihteerit Helli Taipale
ja Annika Pråhl sekä alueellinen kulttuurisihteeri
Tiina Kasvi.
Arja Salmi
Ps.
Albergan
kartanon kummitukset Vita Frun ja Svarta Frun eivät ole
säikkyneet rakennustöitä, vaan ovat edelleen
antaneet merkkejä itsestään.
Talot ja tienoot
