LEPPÄVAARAN NELIAPILAREITIT:
Opas oman kaupungin merkittävyyksiin

Neliapilareitit ovat kaupunkipolkuja, joista muodostuu vähitellen koko Leppävaaran kattava kokonaisuus Monikonpuron yläjuoksulta Tarvaspäähän ja vanhoilta huviloilta uuteen liikekeskukseen.

Reitit sijoittuvat Vallikallioon ja Leppävaaran urheilupuistoon, Etelä-Leppävaaraan, Perkkaalle ja Vermoon, Puustellinmäkeen ja Mäkkylään. Niiden varrella on satakunta mielenkiintoista kohdetta, jotka on valittu geologisin, biologisin, historiallisin, arkkitehtonisin ja toiminnallisin perustein.

Kaikki reitit alkavat Läkkitorilta. Reittien pituus on 2-4 kilometriä; niiden maastoissa on niin kaupungin katuja ja pururatoja kuin kallioita ja pöheikköäkin. Jokaisesta reitistä tehdään ensi vaiheessa A4-kokoinen moniste, jossa on lyhyet selostukset kohteista  sekä kartta alueesta.

Ensimmäinen reiteistä,
Vallikallio, on jo avattu. Seuraavana on vuorossa Perkkaa-Vermo lumien sulettua, ja sen jälkeen muut valmistumisjärjestyksessä.

 
   
 
     
       
     
       
     
       
     
       
     
   
     
   
   

Takaisin


Copyright © 2000 Leppävaara-seura.

 
       
       
     
       
         
       
     
   
 
     
 

www.lepuski.org | Neliapilareitit: Etusivu | Vallikallion neliapilareitti | Linkkejä | Neliapilaryhmä | neliapilaryhmä@lepuski.org