Kävimme ennakkotutustumassa Kauppakeskus
Selloon muutamaa päivää ennen avajaisia

Julkisivultaan runsaasti lasia sisältävä Sello
avaa ovensa torstaina.
Leppävaaran liikekeskuksen
Sellon ensimmäinen vaihe avasi
ovensa torstaina 06.02. kello 10:00. Sellon slogan
“lännen suurimpana” kuvaa hyvin kauppakeskuksen
kokoa: jo nyt aukeavassa 1-osassa on kaupallista pinta-alaa 29
000 m².
Ensimmäisen vaiheen vetonauloina toimivat
Ison Omenan tapaan naapureiksi sijoitetut hypermarketit Citymarket
ja Maxi. Lähes koko katutason valtaavat kauppiaat
pitävät vastakkainasettelua vain positiivisena, kilpailu
koituu aina asiakkaan eduksi. Lisäksi alakerrasta löytyy
Alko. Viaporintorin tasolla ovensa avaavat Oluthuone
William K, Pub Fennia, Kotipizza, Kulta & Kuva, Vital Hyvän
olon kauppa, Instrumentarium, Kodak Express, Leppävaaran
eläinpuoti, SOL Pesulapalvelut, Mister Minit ja Leppävaaran
uusi apteekki. Viaporintorista on suunniteltu mukavaa viihtymisaluetta,
johon kesäksi on luvassa kaivattuja terassejakin.
Seuraavana mukaan liittyvät Sampo
Pankki, Kiinteistömaailma ja Robert's Coffee
maaliskuussa. Heti valmistuttuaan maaliskuun jälkeen avutuvat
Leppävaaran aluekirjasto, yhteispalvelupiste, kuluttajaneuvonta,
nuorison tiedotus- ja neuvontapiste, Sellosali oheistiloineen
sekä Musiikkiopisto Juvenalian tilat. Esimerkiksi
kirjastoa saadaan kuitenkin odottaa elokuulle saakka.
Citymarket ja Maxi kilpasilla Ison omenan
tapaan
Citymarketin ja Maxin edustajat olivat avajaispuheissaan
pitkälti samoilla linjoilla, mutta nostivat eri asioita tärkeysjärjestyksen
kärkeen.
Citymarket pyrkii iskulauseensa mukaan toimimaan perheiden puolesta.
Liikkessä on yritetty tehdä päivittäisten
ostosten teko mahdollisimman vaivattomaksi ja helpoksi. Lisäksi
Citymarketin ruokaosastolta löytyy pari todellista ylpeydenaihetta:
aito jauholeipomo ja useamman altaan akvaario.
Maxissa näkökulmaksi otettu väljyys ja tila. Hyllyjen
välistä mahtuu kulkemaan kolmetkin kärryt rinnakkain.
Suunnittelussa on myös pyritty huomioimaan asiakkaiden toiveita
mm. sijoittamalla pakasteet kassojen läheisyyteen ja rakentamalla
kahden kerroksen välille hissi.
Kaksikerroksinen Maxi haluaa
olla monipuolinen
Kumpikin on panostanut vahvasti myös
elintarvikeosastoon. Maxissa esim. maitokaapin pituus on peräti
27 metriä. Ruokatorille on myös erillinen sisäänkäynti,
joten kiireinenkin saa ostokset nopeasti tehtyä. Hedelmä-
ja vihannesaltaita pitää viileänä viileää
sumua puhaltava laitteisto, joka optimoi ilmankosteuden ja lämpötilan.
Maxin toinen kerros on pyhitetty käyttötavaroille. Sieltä
löytyy niin valaisin- kuin vaateosastokin. Kerrokset yhdistää
valoisa, aulaa muistuttava tila. Maxissa silmään pisääkin
juuri valoisuus ja avaruus, jota on myös tarkoituksella haettu.
Vanhan Maxin tuttu henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan
uusiin tiloihin luomaan asiakkaille tuttua ilmapiiriä uuteen,
modernein väribordein koristelteltuihin tiloihin.
Citymarket on myös Leppävaarassa
"perheiden puolesta"
Citymarket ehti saada K-ympäristödiplomin
jo ennen avautumistaan. Kyseessä on K-kauppiasliiton, Keskon
ja Suomen Luonnonsuojeluliiton yhteistyössä kehittämä
toimintamalli, joka tähtää ympäristökuormituksen
pienentämiseen ja auttamaan asiakkaita tekemään
ekologisia valintoja.
Myös Citymarketin panostamisesta ruokaosastoon kertoo se,
että osastosta huolehtii Super-Vexistä tutuksi tullut
itsenäinen K-kauppias John Still. Osasto yllättääkin
suuruudellaan, ja aivan peränurkasta löytyy jauholeipomo.
Koska Citymarket aloittaa alueella täysin uutena liikkeenä,
se luo myös työpaikkoja. Yhteensä se työllistää
lähes 200 kaupan alan työntekijää.